Advertisement

Englannin Liigacupissa suosikit vahvoja – Manchester City jyräsi Southamptonin, Everton Watfordin

Kuva: TT, Jason Cairnduff

Englannin Liigacupin neljännesvälieräotteluita pelattiin tiistai-iltana viisi kappaletta. Yllätyksiä ei nähty, vaan otteluparien suosikit raivasivat tiensä kilpailun puolivälieriin.

Etihadilla Manchester City sai vieraakseen Southamptonin ja oli tyly isäntä.

City piti erityisesti avausjaksolla Sotonia täysin pilkkanaan ja hallitsi ottelua mielin määrin. Pallonhallinta kirjattiin kotijoukkueelle peräti 80-20, maalintekoyritykset 11-0. Maalinteossa City onnistui kuitenkin ”vain” kahdesti. Nicolas Otamendi puski isännät johtoon 20. peliminuutilla ja Sergio Aguero tuplasi johdon, kun peliä oli takana 38. minuuttia.

Toisella puoliajalla isännät nostivat jalan kaasulta ja Soton pääsi hieman paremmin peliin mukaan. Agueron viimeisteltyä illan toisen osumansa 56. peliminuutilla ottelu oli kuitenkin paketoitu. Soton-kannattajille hieman lohtua toi Jack Stephens, joka puski vartti ennen päätösvihellystä ottelun loppulukemiksi 3-1.

Illan toisessa valioliigaseurojen välisessä kamppailussa Everton voitti kotonaan Watfordin maalein 2-0. Nuori Everton-puolustaja Mason Holgate teki isäntien avausmaalin, Richarlison viimeisteli ottelun loppulukemat lisäajalla.

Hurjassa lennossa alkukauden aikana ollut Leicester jatkoi voittokulkuaan Ykkösliigassa pelaavan Burtonin vieraana. Kakkosmiehistöllä otteluun lähtenyt Leicester paketoi ottelun jo käytännössä 20 minuutissa, kun Kelechi Iheanacho ja Youri Tielemans onnistuivat maalinteossa. Toisella puoliajalla Burton kavensi ottelun Liam Boycen maalilla, mutta vaihdosta kentälle tullut James Maddison viimeisteli ottelun loppulukemiksi 1-3.

Englannin Liigacupin neljännesvälierien lopputulokset tiistailta

Burton-Leicester 1-3

Crawley-Colchester 1-3

Everton-Watford 2-0

Manchester City-Southampton 3-1

Oxford United-Sunderland 2-1 rp.