Advertisement

Englannin maajoukkueen entinen ykkösvahti siirtymässä MLS:ään

Englannin maajoukkueen entistä ykkösvahtia Joe Hartia ollaan viemässä MLS:ään.

31-vuotias englantilaisvahti on jäänyt viime aikoina ilman peliaikaa Burnleyssa. Hart seisoi Burnleyn tolppien välissä 19 ensimmäisessä valioliigaottelussa, kun joukkueen ykkösvahti Tom Heaton oli loukkaantunut.

Heatonin palattua kokoonpanoon joulukuun lopulla, ei Hart ole pelannut minuuttiakaan. Minuutteja ei liene luvassa jatkossakaan, sillä Burnley ei ole hävinnyt ainuttakaan valioliigaottelua Heatonin paluun jälkeen.

Hart on yhdistetty huhuissa MLS-seura Columbus Crewiin, jonka nykyinen ykkösvahti Zackary Steffen siirtyy kesällä Manchester Cityyn.

Columbuksella ei kuitenkaan ole mitään kiirettä hankkia korvaajaa Steffenille, koska MLS:n siirtoikkuna sulkeutuu vasta toukokuussa ja yhdysvaltalaisvahti pelaa joukkueessa kesäkuuhun asti.

Burnleyn uskotaan olevan valmis luopuvan Hartista, koska joukkueelta löytyy maalivahtiosastolta myös Englannin MM-kisamiehistöönkin kuulunut Nick Pope.

Hart on Burnleyn lisäksi edustanut Valioliigassa Manchester Cityä, Birminghamia sekä West Hamia.