Advertisement

Ensi kauden aloitusta ollaan valmiita siirtämään, jotta nykyinen saadaan pelattua loppuun

Jotkut kannattajat ja pelaajat ovat esittäneet näkemyksensä siitä, että käynnissä olevaa Valioliiga-kautta on turha tekohengittää, jos se pitää tehdä seuraavan kauden kustannuksella. Ilmeisesti seuraava kausi, jonka on määrä alkaa elokuussa, ei siis saisi häiriintyä, jos se vain on mahdollista.

Tämä toive ei näytä käyvän toteen. Seurapomot ovat keskustelleet videopalaverissa siitä, että ensi kauden lykkääntyminen on hyvinkin mahdollista, jos se on edellytyksensä sille, että nykyinen kausi päästään pelaamaan loppuun. Kauden jatkumisen päivämääräksi saatiin ensin huhtikuun alku, sitten huhtikuun loppu. Nyt vaikuttaa epätodennäköiseltä, että jalkapalloa pelattaisi Englannissa edes toukokuussa.

Tilanne on kaikille outo, mutta erityisesti se on sitä kesän vapaille agenteille. Kesäkuun loppuun saakka on sopimukset muun muassa Chelsean Willianilla ja Pedrolla sekä Cityn David Silvalla. Mitä jos pelit ovatkin juuri tuolloin kuumimmassa vaiheessaan – aletaanko pelaajille tehdä ”freelancer-sopimuksia” viikko kerrallaan? Sitten on lainapelaajat: Odion Ighalo visitoi ManUssa toukokuun loppuun asti, maalivahti Dean Henderson Sheffieldissä kesäkuun loppuun asti. Mielenkiintoista tulee olemaan seurata, kuka haluaa pitää kiinni kenestäkin, kun kauden loppu venyy ja venyy. Kunhan nyt päästäisi jossain vaiheessa taas jännittämään!