Entinen Valioliiga-pelaaja, nykyinen Sky Sportsin asiantuntija Jamie Redknapp kommentoi tiukkaan sävyyn Tottenhamin viimeaikaiaisia otteita sen jälkeen, kun joukkue tyytyi viime hetken tasapeliin sunnuntai-iltana Wolvesia vastaan.
”Mielestäni pettymys tuli siitä, että heillä oli avaimet käsissään. Perääntymällä he vain kerjäävät ongelmia. Eikä kyse ollut yhdestä kerrasta – on ollut niin monta vastaavaa peliä, että tämä on melkein kuin kaava”, hän kertoo näkemyksensä.
Redknapp ajattelee, että pelaajat keräävät pikkuhiljaa negatiivista energiaa. ”Mitä useammin se tapahtuu, sitä enemmän negatiiviseksi pelaajat tulevat. He alkavat ajatella, että se tapahtuu kuitenkin taas uudestaan. Ajatus siirtyy aivoihin, ja siksi se on Josén suurimpia ongelmia juuri nyt.”
Myös maestro itse oli turhautunut tilanteesta. ”Normaalisti yksi piste Wolvesia vastaan ei olisi huono tulos, sillä he ovat tiukka vastus”, manageri sanoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa. ”Mutta puolustaa ensimmäisellä minuutilla tullutta maalia ja ottaa maali omiin lähes viimeisellä minuutilla, se on turhauttavaa.”
Kun Mourinholta kysyttiin, millä osa-alueilla Tottenhamilla olisi parattavaa, vastaus oli brutaali: ”Ei ole minun asiani jutella siitä kanssasi.”