Advertisement

Entisen Englannin maajoukkuevalmentajan ura QPR:ssä lähtenyt käyntiin surkeasti

Englannin maajoukkuettakin valmentanut Steve McClaren siirtyi toukokuussa Queen Park Rangersin uudeksi manageriksi. Viime kaudella QPR päätyi Mestaruussarjassa sijalle 16. Se keräsi sarjassa 56 pistettä ja ero viimeiseen nousukarsintapaikkaan oli peräti 19 pistettä. McClarenin oli tarkoitus olla valmentaja, joka kääntää rajallisin resurssein toimivan seuran uuteen nousuun. Ura uudessa seurassa ei ole kuitenkaan lähtenyt käyntiin kovin ruusuisesti.

QPR on pelattu vasta neljä ottelua, mutta hävinnyt niistä jokaisen. Se on sarjataulukon hännillä ja onnistunut tekemään vasta kaksi maalia. Vastaavasti oma verkko on heilunut peräti 13 kertaa. Näistä tosin seitsemän tuli West Bromwichia vastaan pelatussa ottelussa. Viimeisin tappio tuli eilen Bristol Cityn vieraana 0-3.

McClarenilla on kova työ edessään, mikäli he aikovat pelastaa kauden ja jatkaa Mestaruussarjassa vielä vuoden päästäkin.

”Se, että buuataan kuuluu nyky-yhteiskuntaan. Se on reaktio ja täysin normaalia. Tämä ei ole ollut hyvä alku. Olenko päättäväinen sen suhteen, että tulen kääntämään tämän? Kyllä. Tiesin, ettei tästä tule helppoa ja kurssi ei käänny yhdessä yössä”, McClaren kertoi Bristol-tappion jälkeen.

”Hyvin vaikea viesti kannattajille on kärsivällisyys. Me voimme hankkia pelaajia lainalle ja ilmaissiirroilla. Omistajat tukevat meitä ja se on tärkein viesti kannattajille, jotka eivät välttämättä ajattele niin.”

”Olemme yrittäneet tuoda uusia vahvistuksia ja odotamme yhtä tai kahta vahvistusta ennen lauantaita.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom