Advertisement

Entisen pelaajan mukaan Manchester Unitedista löytyy vain yksi maailmanluokan pelaaja

Manchester Unitedin entinen puolustaja Gary Neville on tuonut esiin mielipiteensä, jonka mukaan hänen entisestä seurastaan löytyy tällä hetkellä vain yksi maailmanluokan pelaaja. Tuo pelaaja on maalivahti David De Gea. Espanjalaismaalivahti on nimetty Manchester Unitedin vuoden pelaajaksi kolmen vuonna peräkkäin kausilla 2013-16 ja tällä kaudella hän on ollut jälleen maaginen.

”De Gea on ainoa maailmanluokan pelaaja Manchester Unitedissa. Voisit mahdollisesti sanoa Alexis Sanchezin, mutta Unitedissa hän ei ole toistaiseksi ollut sitä”, Neville kertoi Goalille.

”De Gea on Manchester Unitedissa tällä hetkellä ainoa pelaaja, jonka voi sanoa esiintyneen maailmanluokan tasolla.”

Manchester United voi kiittää De Geaa siitä, että joukkueella on erinomainen mahdollisuus edetä jatkoon Sevillaa vastaan pelattavasta Mestarien liiga –ottelusta Old Traffordilla. Joukkue oli Sevillan kotikentällä heikompi osapuoli, mutta De Gean ilmiömäisten torjuntojen ansioista ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.

Neville kertoi myös, ettei hän ole huolissaan Marcus Rashfordin, Jesse Lingardin sekä Anthony Martialin pienentyneestä peliajasta Sanchezin saapumisen myötä.

”He pelaavat otteluita. He eivät vain pelaa joka viikko, mutta uskon Manchester Unitedin pelaajien taistelevan pelipaikoista jatkuvasti.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom