Advertisement

Entisestä Arsenal-kapteenista ranskalaisseura Nicen uusi päävalmentaja

Entinen Arsenal-kapteeni Patrick Vieira on nimitetty ranskalaisjoukkue Nicen uudeksi päävalmentajaksi.

Vieira pelasi pelaajaurallaan monessa Euroopan suurseurassa. Pisimpään hän viihtyi Arsenalissa, jossa hän pelasi peräti yhdeksän kautta. Hän edusti urallaan myös AC Milania, Juventusta, Interiä ja Manchester Cityä.

41-vuotias Vieira oli vahvasti ehdolla myös Arsenalin uudeksi manageriksi, mutta lopulta lontoolaisjoukkue turvautui managerina rutinoituneempaan Unai Emeryyn.

Vieira valmensi edelliset kolme kautta MLS-seura New York Cityä. Ranskalainen kertoi, ettei päätös lähtemiseen ollut helppo.

”New Yorkista lähteminen on uskomattoman vaikea päätös minulle ja perheelleni, Vieira sanoi.

Ranskalaismanageri tuo New Yorkista mukanaan koko valmennustiiminsä. Vieira täyttää Nizzassa Lucien Favren jättämän managerin paikan. Favre siirtyi kauden päätyttyä Saksan suurseura Borussia Dortmundiin.

Vieira lopetti pelaajauransa vuonna 2011 Manchester Cityn riveissä. Hän toimi sen jälkeen Manchester Cityn alle 21-vuotiaiden valmentaja, kunnes solmi vuonna 2016 kolmen vuoden sopimuksen New York Cityn kanssa.

Arsene Wengerin ilmoitettua lähdöstään 22 vuoden jälkeen Vieiran nimi yhdistettiin Arsenaliin. Hän kertoi tuolloin olevansa ”imarreltu”, mutta ”onnellinen” New Yorkin valmentajana.

”Olen aina halunnut kuulla nimeni yhdistettävän eri jalkapalloseuroihin. Tämä on hyvää egolle, mutta samalla olen onnellinen, Vieira kertoi huhtikuussa New Yorkin radioasema WNYE:lle.

”Näemme, mitä tapahtuu seuraavien parien vuosien aikana.

”Vietin yhdeksän vuotta Arsenalissa, mikä tekee seurasta todella erityisen minulle. Mutta se ei vielä itsessään riitä valmentamaan joukkuetta.