Advertisement

Eremenko sivussa Huuhkajista ainakin syksyn

Roman Eremenkoa ei nähdä Suomen maajoukkueen paidassa marraskuun ratkaisevissa Kansojen liigan otteluissa Kreikkaa sekä Unkaria vastaan. Eremenko kertoo Palloliiton verkkosivuilla keskittyvänsä seurajoukkueen peleihin ainakin syyskauden ajan. Paluuta Markku Kanervan valmentamaan maajoukkueeseen myöhemmin tulevaisuudessa hän ei kuitenkaan sulje pois.

”Otan tässä vaiheessa aikalisän. Haluan keskittyä syyskauden siihen, että palaan taas huippukuntoon, saan pelituntumaa ja vakiinnutan asemani uudessa seurassa. Keskittyminen on nyt vain ja ainoastaan siinä,” Eremenko selitti. ”Ovea maajoukkuetehtävien suhteen en sulje. Olen sopinut Markku Kanervan kanssa, että palaamme asiaan ennen EM-karsintojen alkua ja katsotaan sitten, mikä on tilanne.”

Mainitut karsinnat vuoden 2020 EM-kisoihin alkavat jo ensi vuoden maaliskuussa.

Eremenko palasi kahden vuoden mittaiselta dopingkärystä johtuneelta pelikielloltaan lokakuun alussa. Hän on ehtinyt pelaamaan Moskovan Spartakin paidassa yhteensä kolmessa Venäjän liigan ottelussa sekä yhdessä Eurooppa-liigan ottelussa. Kerran Eremenko on ollut jo avauskokoonpanossakin, mutta täydessä 90 minuutin kunnossa hän ei valmentajan mukaan ole vielä ollut. Vaikka mies ei ainakaan Kansojen liigaan vielä mukaan hyppääkään, on Eremenko seurannut innolla Suomen hyviä otteita.

”Jätkät ovat pelanneet hienosti. Kaikki ovat sitoutuneet tekemään töitä ja hoitamaan oman roolinsa. Joukkue on todella hyvin organisoitu. On ollut ilo nähdä, että tulosta tulee,” Eremenko jatkoi. ”Uskon ehdottomasti, että Suomi hoitaa viimeisen askeleen Kreikassa tai Unkarissa ja voittaa lohkonsa. Toivotan tsemppiä koko jengille niihin peleihin.”