Advertisement

Espanjalaisvahti solmi pitkän jatkosopimuksen Brightonin kanssa

Kuva: TT, Matt West

Espanjalaisvahti Robert Sanchez on solminut vuoteen 2023 asti kestävän jatkosopimuksen Brightonin kanssa.

22-vuotias Sanchez on pelannut kuluvan kauden lainalla Englannin kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla pelaavassa Rochdalessa. Espanjalainen on torjunut 33 pelaamassaan ottelussaan yhdeksän nollapeliä.

”Robert on esiintynyt todella hyvin tällä kaudella Rochdalessa ja hänen kehityksensä on todella rohkaissut meitä”, Brightonin tekninen johtaja Dan Ashworth sanoi seuran verkkosivuilla.

”Hän on edelleen suhteellisen nuori maalivahti, mutta kokemus, jonka hän saa pelaamalla säännöllisesti aikuisten tasolla, on auttanut hänen kehitystään ja olemme todella tyytyväisiä siitä, että hän on sitoutunut uuteen pitkäaikaiseen sopimukseen.”

”Seuraamme hänen kehitystään Rochdalessa läpi kauden loppuun saakka. Kesä ja preseason antaa meille mahdollisuuden arvioida tarkemmin Robertin seuraavaa askelta.”

Jo tammikuussa 2015 Brightoniin siirtynyt Sanchez ei ole tehnyt vielä debyyttiään Brightonin edustusjoukkueessa.