Advertisement

Evans kertoo WBA pelaajien itkeneen tappion jälkeen

WBA:n tilanne on erittäin hankala Valioliigassa. Joukkue on sarjan viimeisenä. Piste-ero putoamisviivan yläpuolelle on kasvanut jo kymmeneen pisteeseen. Joukkueella on jäljellä seitsemän ottelua, joka tarkoittaa 21 jaossa olevaa pistettä. Säilyminen tulee olemaan erittäin vaikeaa, muttei täysin mahdotonta. Joukkueen kapteeni Jonny Evans kertoi osan pelaajista itkeneen Bournemouthille kärsityn tappion jälkeen.

”Mielestäni vielä on toivoa”, Evans kertoi Sky Sportsin mukaan.

”Vaikka Bournemouth-tappion jälkeen pukukopissa oli todella pettynyt tunnelma, emme ole vielä tilanteessa, jossa meidän on hyväksyttävä putoaminen.”

”Useat ihmiset eivät anna meille mahdollisuuksia. Ymmärrän, että tilanteessamme on hyvin vaikea tehtävä säilyä.”

”Viikonlopun ottelun jälkeen vuodatettiin muutamia kyyneleitä. Menimme otteluun toiveikkaina ja optimistisina, että saisimme ottelusta jotain mukaamme.”

”Olimme johdossa ja sitten ottelu valui käsistämme viimeisen 15 minuutin aikana ja mielestäni se on ollut tarinamme koko kauden ajan. Sitä on toisinaan vaikea hyväksyä.”

”Matemaattisesti säilyminen on kuitenkin vielä mahdollista ja taistelemme niin pitkään, kun se ei enää ole matemaattisesti mahdollista.”

WBA pelaa maaottelutauon jälkeen lauantaina 31. päivä maaliskuuta kotiottelun Burnleyä vastaan. Ottelu tulee olemaan joukkueelle erittäin vaikea, sillä Burnley on sarjassa seitsemänä. WBA:n on kuitenkin voitettava tuo ottelu, jotta se saisi todellisen mahdollisuuden säilymiseen.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom