Advertisement

Everton hankki Andre Gomesin

Viime kauden Evertonissa Barcelonasta lainalla pelannut keskikenttäpelaaja André Gomes siirtyy Evertoniin pysyvällä siirrolla. Everton maksaa Gomesista Barcelonalle 22 miljoonaa puntaa. Gomes allekirjoitti Evertonin kanssa viiden vuoden sopimuksen, joka jatkuu kesään 2024 asti. Everton tiedotti hankinnasta tänään verkkosivuillaan.

25-vuotias Gomes pelasi viime kaudella Evertonille 29 ottelua, joissa syntyi yksi maali. Mies vakuutti varmoilla otteillaan sekä hyvällä syöttötaidollaan sen verran, että Everton oli heti vahvasti pysyvän siirron perässä.

”Olen hyvin iloinen, että allekirjoitin sopimuksen Evertonin kanssa – se oli helppo päätös ja olen onnellinen, että tein sen”, Gomes riemuitsi. ”Tiedän, että seura ponnisteli rankasti hankkiakseen minut ja olen siitä heille erittäin kiitollinen. Sanoin kuluneen vuoden aikana, että tunnen oloni perheenjäseneksi täällä ja se on minulle kaikkein tärkeintä.”

Evertonin managerin Marco Silvan mukaan Gomesin hankkiminen oli yksi kesän tärkeimmistä asioista.

”André oli hyvin tärkeä pelaaja meille viime kaudella ja uskon, että mekin onnistuimme auttamaan häntä paljon”, Silva pohti. ”Oli hyvä päätös tuoda André takaisin seuraan ja teimme hänen ostamisensa yhdeksi kesän prioriteeteista. Olen iloinen, että onnistuimme siinä, koska hän on laadukas pelaaja ja olimme hyvin tyytyväisiä hänen viime kauden panokseensa.”

Gomes on pelannut Evertonin ja Barcelonan lisäksi Valenciassa sekä kasvattajaseurassaan Benficassa. Hän on pelannut Portugalin maajoukkueessa 29 ottelua, mutta ei ole ollut mukana viime vuoden maaliskuun jälkeen.

 

METSÄSTÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. BETSSON TARJOAA KILPAILUN, JOSSA VOI METSÄSTÄÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. VOITTAJALLE TARJOLLA JOPA 1000 EUROA!