Advertisement

Everton hankki MM-kisoissa loistaneen kolumbialaispuolustajan – Kyljessä saapui myös portugalilainen

Siirtoikkunan viimeisenä päivänä riehunut Everton nappasi puolustukseensa kovan luokan vahvistuksen, kun Yerry Mina siirtyy seuraan Barcelonasta 28,5 miljoonalla punnalla. Kolumbialainen pelasi erinomaiset MM-kisat ja teki kolmessa pelaamassaan MM-ottelussa kolme maalia.

”FC Barcelona haluaa julkisesti välittää kiitoksensa Yerry Minalle hänen sitoutuneisuudestaan ja omistautuneisuudestaan seuraa kohtaan ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa”, Barcelona julkaisi tiedotteessaan.

Mina oli pitkään myös Manchester Unitedin kohteena, mutta Everton veti lopulta pidemmän korren pelaajan tavoittelussa. 23-vuotias Mina siirtyi Barcelonaan viime tammikuussa brasilialaisesta Palmeirasin joukkueesta. Barcelonaa Mina ehti edustaa vain kuudesti.

Minan mukana Barcelonasta seuraan saapui myös Portugalin maajoukkueessa pelaava Andre Gomes. Gomes siirtyi seuraan kauden mittaisella lainasopimuksella. 25-vuotias Gomes on esiintynyt Portugalin maajoukkueessa 29 kertaa.

Minan ja Gomesin myötä Everton hankki kesän aikana peräti kolme pelaajaa Barcelonasta, kun kaksikon joukkuetoveri Lucas Digne siirtyi seuraan 20 miljoonalla punnalla elokuun ensimmäisenä päivänä.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom