Advertisement

Everton ja Manchester United tasapeliin – Wolves harjasi tärkeät pisteet Tottenhamin vieraana

Sunnuntainen Valioliigakierros vietiin läpi kahden ottelun voimin. Hyvässä vireessä oleva Manchester United matkasi Evertonin vieraaksi ja Tottenham isännöi Wolverhamptonia. Kaikki neljä joukkuetta taistelevat europelipaikoista ja se näkyi otteluiden tuoksinassa.

Goodison Parkilla ottelu alkoi vierasjoukkueen kannalta karmaisevissa merkeissä, kun David De Gealta nähtiin käsittämätön aivopieru. Espanjalaisvahti aikaili pallon kanssa ja lopulta avausyritys kimmahti Dominic Calvert-Lewinin blokkausyrityksestä verkon perukoille.

Bruno Fernandes kuitenkin nosti vierasjoukkueen tasoihin, kun ensimmäinen puoliaika oli edennyt 31. minuutille. Portugalilainen kiskaisi upean kaukolaukauksen etukulmasta sisään, Nemanja Maticin riiston ja esityön jäljiltä.


Toisella puoliajalla ei maaleja enää nähty, mutta lisäajan tapahtumista jää varmasti jossiteltavaa ainakin Everton-leirissä. Calvert-Lewin sai pallon De Gean taakse kimmokkeen kautta, mutta Gylfi Sigurdssonin tulkittiin olevan tilanteessa paitsiossa. Islantilainen istui viiden metrin viivan tuntumassa ja väisti tilanteessa maalin etukulmaan suuntautunutta palloa.

Carlo Ancelotti ei ollut tuomioon tyytyväinen ja ottelun jälkeisen kovasanaisen palautteen jälkeen tuomari näytti italialaisluotsille punaista korttia.

Tottenhamin ja Wolverhamptonin välinen kamppailu oli myöskin tapahtumarikas. Vierasjoukkue Wolverhamptonin 2-3 voittoon päättyneessä ottelussa Tottenhamin maaleista vastasivat Steven Bergwijn sekä Serge Aurier. Vierasjoukkueelta maalasivat Matt Doherty, Diogo Jota sekä Raul Jimenez.

Wolves nousi voitollaan kuudennelle sijalle, 2 pistettä Tottenhamin edelle. Manchester United on Wolvesin kanssa tasapisteissä, mutta paremman maalieron turvin viidennellä sijalla. Everton on taasen tasapelin jäljiltä 11. sijalla, mutta sarjan tasaisuudesta kertoo se, että Evertonilla on vain viisi pistettä ero Manuun ja Wolvesiin.