Advertisement

Everton lätkäisi talentilleen muhkean hintalapun

Evertonin 20-vuotias Ademola Lookman on saksalaisen RB Leipzigin tärkeä siirtokohde edelleen. Viime kaudella Leipzigissa lainalla pelannut ja vakuuttanut Lookman on huhujen mukaan tyytymätön peliaikanäkymiinsä, joten Leipzig pyrkii saamaan hänet riveihinsä ennen elokuun loppua.

Everton ei kuitenkaan halua luopua lupaavasta laituristaan Leipzigin tarjoamilla summilla, vaan vaatii Sky Sportsin tietojen mukaan 28 miljoonan punnan korvausta ja erilaisia lisiä vielä päälle. Hintalappu vaikuttaa isolta, mutta Leipzig on ollut koko kesän kiinnostunut nuoresta talentista. Everton on hylännyt aikaisemmat 12 ja 22 miljoonan punnan tarjoukset.

RB Leipzigin manageri Ralf Rangnick kertoi jo kesällä selvästi tilanteesta: ”Me haluamme hänet ja hän haluaa tänne.”

Asiat eivät kuitenkaan ole edenneet osapuolten toivomalla tavalla. Evertonin manageri Marco Silva on aikaisemmin kommentoinut, että näkee Lookmanin palasena seuran nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Silti Silva jätti hänet  kauden avauksessa Wolverhamptonia vastaan kokoonpanon ulkopuolelle ja toisessa ottelussa Southamptonia vastaan Lookman kulutti aikaansa penkillä. Silva on kuitenkin ollut vakuuttunut Lookman kyvystä reagoida näihin tilanteisiin.

Lookman sai Evertonissa vastuuta lähinnä Ronald Koemanin aikana, ja lainapesti viime kaudella oli peliajan kannalta merkittävä nuorelle englantilaiselle. Voi olla, että Leipzigistä löytyy miehelle enemmän ihailijoita, kun Evertonin Silva on laitureina peluuttanut tähän mennessä kokenutta Theo Walcottia ja kauden upeasti aloittanutta brassi Richarlisonia.

28 miljoonaa puntaa lisineen on kuitenkin kova pyyntö, josta Leipzig varmasti vielä yrittää tinkiä.