Chelsea on tiettävästi enemmän kuin kiinnostunut niin belgialaishyökkääjä Romelu Lukakun kuin englantilaisen Ross Barkleyn palveluksista, ja on tietojen mukaan tekemässä rahakasta tarjousta kyseisistä pelaajista.
Lukaku joka myytiin Chelseasta Evertoniin 28 miljoonalla punnalla vuonna 2014, on upeitten suoritusten saattamana nostanut markkina-arvoansa noin 65 miljoonaan puntaan. Ross Barkley on viime kausina ollut hieman ailahteleva, mutta on ajoittain loistanut vikkelyydellään sekä luovalla pelityylillään. Barkleyn arvioitu markkina-arvo pyörii noin 30 miljoonan punnan tienoilla.
Huhujen mukaan Chelsea on uudistamassa niin hyökkäystään kuin keskikenttäänsä, ja olisi valmis tarjoamaan jopa 100 miljoonan punnan siirtoa Everton kaksikosta.
Lukaku on aiemmin tällä viikolla torjunut Evertonin tarjoaman alustavan jatkosopimuksen, jolloin 23-vuotias tienaisi reilut 100 000 puntaa viikossa. Isoimpana ongelmana sopimuksen allekirjoittamiseen on mainittu Evertonin haluama 90 miljoonan punnan ulosostohinta, joka vaikeuttaisi merkittävästi Lukakun mahdollista myöhempää siirtoa. Belgialaisnuorukainen on ilmaissut turhautumistaan Evertonin aikaansaamattomuuteen pelaajamarkkinoilla, sekä halukkuuttaan isoimmille pelikentille, ja vähättelee täten seuran kunnianhimoa.
”Evertonin seurahistoria on upea, eikö? Mutta tulevaisuus on kirjoitettava. Kai ymmärrätte? Puhumme aina 1980-luvun joukkueesta, ja jos katsot niin näet, että se oli upea. Mutta me, pelaajina, haluamme kannattajien puhuvan meistä eikä heistä. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, mutta ymmärrättekö mitä tarkoitan?”
”Sinua ei voi muistaa pelkästään maalien tekemisestä. Haluat sinua muistettavan siitä, että voitat palkintoja. Sitä kannattajatkin haluavat. Joten lopetetaan menneisyyden muisteleminen, ja ajatellaan tulevaisuutta.”
”On ollut pelaajia ketä olisimme voineet saada, pelaajia jotka tiedän seuran olisi voineen saada, mutta eivät hankkineet. Ja he pelaavat tässä liigassa. En sano nimiä, mutta he pärjäävät hyvin.”
Lukakun haastattelutempaus ei ole miellyttänyt Evertonin lautakuntaa, eikä myöskään päävalmentaja Ronald Koemania. Entinen FC Barcelonan legenda on torstaina ilmoittanut Barkleylle että hänen on allekirjoitettava jatkosopimus ennen kesää, varmistaakseen paikan joukkueessa myös kesätauon jälkeen.
”Puhuin Rossille uudesta sopimuksesta, ja sen loppuun vieminen on nyt lautakunnan tehtävä.”
Haastattelujen paljastuksista ja siirtohuhuista huolimatta, Koeman on Lukakun tapauksessa ollut kärsivällisempi, ymmärrettävästi, kun kyse on seuran kaikkien aikojen parhaimmasta maalintekijästä.
”En tietenkään ole iloinen haastattelusta. Mutta jos Everton ei olisi kunnianhimoinen seura en olisi täällä valmentajana.”
”En ole peloissani hänen [Lukakun] tilanteesta, koska hänellä on edelleen enemmän kuin kaksi vuotta sopimuksessaan.”
Chelseassa on puolestaan huhuttu niin Nemanja Maticin, Cesc Fabregaksen kuin Diego Costan mahdollisista siirroista. Kyseisten siirtohuhujen muuttuessa todellisuudeksi, Chelsealla kun ei muutenkaan rahasta ole sitä suurinta pulaa, saattaa Evertonilla ja Koemanilla olla kesällä kova pähkinä purtavana.