Advertisement

Everton tuskin aktiivinen tammikuun markkinoilla

Tammikuun siirtoikkunan lähestyessä joukkueet ovat katselleet jo hyvän aikaa mahdollisia vahvistuksia. Myös huhumyllyt pyörivät väsymättä ja kiihdyttävät tahtiaan päivä päivältä.

Valioliigan joukkueista kuitenkaan ainakaan Everton ei suunnittele olevansa kovinkaan aktiivinen tammikuun aikana. Evertonin manageri Sam Allardycen mukaan joukkueella on sen verran kovia pelaajia tällä hetkellä sairastuvalla, että kunhan he palaavat ei uusille hankinnoille välttämättä ole tarvetta. Näiden nimien joukkoon kuuluvat esimerkiksi Yannick Bolasie, Ross Barkley sekä Leighton Baines.

”Meillä on joitakin pelaajia loukkaantuneena jotka tulevat palaamaan ja jotka tulevat tekemään meistä niin paljon paremman joukkueen”, Allardyce totesi Sky Sportsin mukaan. ”Noilla pelaajilla on valtava määrä kokemusta Valioliigasta ja heidät voi heittää sisään otteluruuhkassa kunhan he ovat valmiina. Mitä nopeammin saamme joukkueen kasaan, sitä aiemmin voin katsoa markkinoita ja kysyä ’kuinka paljon lisää me todella tarvitsemme?'”

Yksi pelipaikka, johon Allardyce saattaa kuitenkin hankkia vahvistusta tammikuussa on hyökkäys. Romelu Lukakun lähdettyä Evertonista kesällä mukana lähti myös aimo annos maalintekotaitoa. Dominic Calvert-Lewin on pelannut viime aikoina hyvin, mutta hänkään ei vielä samalla tasolla ole.

”Kyllä, kärkimies, jos löytyy uusi maalintekijä”, Allardyce myönsi. ”Olen hyvin tyytyväinen siihen, mitä Dominic on tällä kaudella tehnyt, ja jos tammikuussa on saatavilla Evertonin tasolle riittävä hyökkääjä voimme harkita sitä.”

Allardycen aikakaudella Everton on tehnyt toistaiseksi hienon nousun sarjataulukossa. Joukkue oli sijalla 16 hänen tullessaan manageriksi. Nyt Everton on sijalla yhdeksän ja vain kuusi pistettä seitsemäntenä olevaa Tottenhamia perässä. Allardycen tähtäin on taulukon ylempään puoliskoon sijoittuminen.

”Ylempään puoliskoon, luulisin. Ei pidä innostua, mutta 13 pistettä 15 mahdollisesta on loistava saavutus niistä lähtökohdista mistä tulin joukkueeseen”, Allardyce hehkutti.