Advertisement

Everton-vahti siirtyy Ajaxiin

Everton tiedotti maanantaina verkkosivuillaan, että joukkueen hollantilaisvahti Maarten Stekelenburg siirtyy ensi kaudeksi takaisin kasvattajaseuraansa Ajaxiin.

37-vuotias Stekelenburg solmi samalla merseysidelaisseuran kanssa loppukauden mittaisen pätkäsopimuksen, joten hollantilainen jatkaa Evertonissa heinäkuun 26. päivään asti, jolloin joukkue kohtaa valioliigakauden päätöspelissä Bournemouthin.

Kokenut hollantilaisvahti siirtyi Evertoniin kesällä 2016 Fulhamista ja on pelannut neljän kauden aikana yhteensä 26 ottelua. Tällä kaudella Evertonin kakkosvahti ei ole saanut vastuuta yhdessäkään pelissä, mutta voisi olettaa, että hän hollantilainen pääsisi pelaamaan vielä “jäähyväisottelunsa” merseysidelaisseuran tolppien välissä.


Hollannin maajoukkueessa peräti 58 ottelua pelannut Stekelenburg on edustanut Englannissa Evertonin ja Fulhamin lisäksi myös Southamptonia.