Advertisement

Everton yrittää horjuttaa Chelsean mestaruusjunaa

Everton voi olla suurin este Chelsean mestaruusjunan tiellä loppukauden aikana. Chelsean loppuohjelma on lähtökohtaisesti varsin helppo, ja Everton on ennalta kovin viidestä viimeisestä vastustajasta. Silti edes tappio Evertonille ei suistaisi joukkueen mestaruusmarssia raiteiltaan, sillä eroa toisena olevaan Tottenhamiin on neljä pistettä. Myös Evertonilla on ottelussa panosta, sillä joukkue on sarjassa seitsemäntenä, ja matkaa neljän joukkoon on kuusi pistettä. Onnistuneella loppukaudella liverpoolilaisryhmä voisi horjuttaa vielä kuuden suuren tasapainoa sarjataulukossa.

Chelsean marssi kohti mestaruutta on ollut vakuuttavaa läpi kauden. Vaikka kaksi viikkoa sitten lontoolaiset kärsivät 2-0-tappion Manchester Unitedia vastaan, moni muu vastustaja ei ole kyennyt hyydyttämään joukkueen täsmällisen tehokasta hyökkäyspeliä ja konemaisen vakuuttavaa puolustamista. Tällä kaudella aloittanut italialaisvalmentaja Antonio Conte on ajanut haluamansa asiat joukkueen pelaamiseen mestarillisen nopeasti.

Myös Evertonissa on meneillään nykyisen managerin ensimmäinen kausi. Ronald Koeman on tehnyt tasaisen vahvaa jälkeä, ja Everton hätyyttelee jopa sijoja neljän parhaan joukosta. Edessä alkaa olla liian monta ohitettavaa, mutta joukkueen kausi on joka tapauksessa mainio, oli lopullinen sijoitus sitten viides, kuudes tai seitsemäs.

Chelsea pääsee kamppailuun erinomaisesta tilanteesta, sillä joukkueella on jalkeilla täysin terve miehistö, eikä yksikään pelaaja ole myöskään pelikiellossa. Evertonilla on myös varsin hyvä terveystilanne. Sivussa ovat varmasti ainoastaan toppari Ramiro Funes Mori, keskikenttäpelaaja James McCarthy sekä pitkäaikaispotilaat Seamus Coleman ja Yannick Bolasie.