Advertisement

Ex-Everton pelaaja epäilee Lukakun taitojen riittävän eliittitasolle

Entinen Evertonin ja Skotlannin maajoukkuepelaaja John Collins on ilmaissut mielipiteensä Romelu Lukakua ympäröivistä siirtohuhuista. Collins myöntää Lukakun olevan huippupelaaja, mutta epäilee nuorukaisen mahdollisuuksia pärjätä jalkapallon eliittitasolla, viitaten mahdolliseen Chelsea tai Manchester United siirtoon.

Belgialainen supertähti on pakottamassa siirtoa pois Goodison Parkilta millä hinnalla hyvänsä. Lukaku onnistui maalinteossa peräti 24 kertaa 36 ottelussa päättyneellä kaudella, mutta joukkuetasolla menestys ei ollut kovinkaan vaikuttava, Evertonin lopulta sijoittuessa vasta seitsemänneksi. Lukakua ollaan kovaa tahtia viemässä Chelsean riveihin, mistä nuorukainen myytiin Evertoniin kolme kautta sitten, mutta myös Manchester United on osoittanut vahvaa kiinnostusta belgialaisen palveluksista Zlatan Ibrahimovicin loukkaantumisen myötä.

John Collins puhui talkSPORT:lle ajatuksistaan, ja epäili Lukakun potentiaalin riittämistä eliittitasolle.

”Hän on iso, hän on vahva, mutta onko hän huippu, huippu pelaaja? Minulla on epäilykseni”, Collins kommentoi.

”En tiedä onko hänellä tarpeeksi taitoa pelata tiukoissa tilanteissa, ja kun pelaat eliittitason joukkueessa vastustajat puolustavat yleensä todella tiiviisti, pistäen kymmenen pelaajaa pallon alle. Mutta se jää nähtäväksi. Saatan olla väärässä.”