Advertisement

Ex-joukkuetoveri Zahan veljelliset neuvot Wan-Bissakalle United siirron jälkeen – ”Yritä olla peloton”

Kuva: TT, Andrew Fosker

Manchester Unitedin tuore 50 miljoonan punnan hankinta Aaron Wan-Bissaka on ottanut vastaan neuvoja samanlaisessa tilanteessa olleelta Wilfried Zahalta.

Viime kaudella Crystal Palacessa pelanneet Wan-Bissaka ja Zaha ovat jutelleet 21-vuotiaan siirrosta Unitediin, ja Zaha on antanut entiselle joukkuetoverilleen neuvot, jolla hän toivoo nuorukaisen pärjäävän paremmin kuin mitä hän itse teki Unitedin paidassa. Zaha itse joutui tyytymään flopin statukseen pelattuaan Unitedin paidassa vuodet 2013-2015.

”Kun hän [Zaha] tiesi minun siirtyvän, hän neuvoi minua pelaamaan pelottomasti”, Wan-Bissaka kertoi Unitedin harjoitusottelun jälkeen.

”Hän sanoi minulle ’Yritä pelata omaa peliäsi, ja tee samat asiat mitä teit viimekin kautena’.”

”Hän oli iloinen puolestani. Hän sanoi että ansaitsen tämän ja että minun pitää jatkaa kovaa työtä ja tehdä asiat samanlailla kuin mitä ennenkin. Yritän olla keskittymättä paineisiin. Haluan vain kehittyä pelaajana ja pystyä auttamaan joukkuettani pääsemään eteenpäin.”

”Olen asettunut aloilleen hyvin, ja pojat ovat olleet mahtavia. Olin jopa hieman yllättynyt, kirjaimellisesti heti kun kävelin sisään kaikki ovat puhuneet ja antaneet minulle hyviä neuvoja.”