Advertisement

FA Cupissa nähtiin jälleen jättiyllätyksiä – viisi valioliigaseuraa laulukuoroon

Englannissa pelattiin viikonloppuna perinteikkään FA Cupin neljäs kierros. Kierroksella nähtiin jännittäviä otteluita sekä runsaasti yllätyksiä. Neljännesvälieräjoukkueista yksitoista selvisi viikonlopun aikana. Neljässä otteluparissa joudutaan hakemaan ratkaisua uusintaottelusta, ja kierroksen päätösottelu [Barnet-Brentford] pelataan tänä iltana.

Perjantaina pelattiin ennakkoon koko neljännen kierroksen mielenkiintoisin ottelu, kun Arsenal isännöi Manchester Unitedia. Ole Gunnar Solskjaerin alaisuudessa kaikki pelinsä voittanut manchesterilaisjoukkue jatkoi voittokulkuaan komealla 3-1 -vierasvoitolla. United pelasi ottelussa todella kypsästi ja jätti kotijoukkueen tyystin vaille mahdollisuuksia. Vierailijoiden vastahyökkäyksiin perustunut taktiikka oli myrkkyä Arsenalille.

Lauantaina nähtiin kaksi kierroksen suurinta yllätystä, kun alasarjajoukkueet Millwall ja Wimbledon pudottivat kumpikin valioliigaseuran jatkosta.

Mestaruussarjassa pelaava Millwall nousi kotiottelussaan Evertonia vastaan voittoon oltuaan kahdesti tappiolla. Kotijoukkueen sankariksi nousi Murray Wallace, joka viimeisteli ottelun 3-2 -voittomaalin lisäajan neljännellä minuutilla.

Kolmannen sarjatason, eli Ykkösliigan Wimbledon puolestaan voitti West Hamin kotikentällään peräti 4-2 -lukemin. Wimbledon johti ottelua jo 3-0, mutta West Ham kapusi Lucas Perezin ja Felipe Andersonin maaleilla maalin päähän. Ottelun ratkaisu nähtiin 88. peliminuutilla, kun vaihtopelaaja Toby Sibbick onnistui maalinteossa. Wimbledon sai voitollaan kuitattua kalavelat West Hamille, joka aiemmin tällä kaudella pudotti joukkueen jatkosta Liigacupissa.

Sunnuntaina pelattiin kaksi ottelua. Päivän avauskamppailussa Crystal Palace järjesti pienoisen yllätyksen, kun se kaatoi varamiehisen Tottenhamin kotikentällään 2-0 -lukemin. Tottenhamin viikko oli todella synkkä, sillä torstaina pohjoislontoolaiset karsiutuivat Liigacupin finaalista rangaistuspotkuilla.

Sunnuntain toisessa kamppailussa Chelsea käveli Mestaruussarjassa pelaavan Sheffield Wednesdayn yli ja nappasi jatkopaikan helpolla 3-0 -kotivoitolla. Chelsean maaleista vastasivat Willian, joka osui kahdesti, sekä siirtohuhuissa Bayerniin vahvasti yhdistetty Callum Hudson-Odoi. Debyyttinsä Chelsea-paidassa tehnyt Gonzalo Higuain pelasi 82. minuuttia, mutta argentiinalaishyökkääjä ei onnistunut avaamaan vielä maalihanojaan.

FA Cupin neljännen kierroksen tulokset:

Bristol City-Bolton 2-1

Arsenal-Manchester United 1-3

Accrington-Derby 0-1

Brighton-West Bromwich 0-0

Doncaster-Oldham 2-1

Manchester City-Burnley 5-0

Middlesbrough-Newport 1-1

Newcastle-Watford 0-2

Portsmouth-QPR 1-1

Shewsbury-Wolves 2-2

Swansea-Gillingham 4-1

Millwall-Everton 3-2

Wimbledon-West Ham 4-2

Crystal Palace-Tottenham 2-0

Chelsea-Sheffield W 3-0

Barnet-Brentford pelataan maanantai-iltana