Advertisement

Fabianski siirtyy Swanseasta West Hamiin

Puolan maajoukkueen mukana Venäjän MM-kisoissa parhaillaan oleva maalivahti Lukasz Fabianski siirtyy Valioliigasta pudonneesta Swanseasta West Ham Unitedin riveihin. West Ham maksaa Fabianskista lehtitietojen mukaan noin seitsemän miljoonaa puntaa Swansealle. West Ham ja 33-vuotias Fabianski allekirjoittivat kolmen vuoden mittaisen sopimuksen. West Ham tiedotti asiasta tänään verkkosivuillaan.

”West Ham on valtavan kokoinen seura joten olen hyvin iloinen liittyessäni siihen näin jännittävinä aikoina”, Fabianski kommentoi siirtoaan seuran verkkosivuilla. ”Teen parhaani kentällä ja sen ulkopuolella auttaakseni joukkuetta saavuttamaan parhaat mahdolliset tulokset enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan tämän uuden vaiheen urallani.”

West Hamin maalivahdin työt jakautuivat viime kaudella varsin tasaisesti lainamies Joe Hartin sekä Adriánin välille. Nyt Fabianski on kuitenkin mitä todennäköisimmin tullut ottamaan ykkösvahdin paikan itselleen.

Kokenut Fabianski siirtyi Swanseaan Arsenalista kesällä 2014. Hän otti välittömästi ykkösmaalivahdin paikan ja pelasi neljän kauden aikana Swanseassa 150 ottelua. Kuluneella kaudella hän pelasi Swansean kaikki ottelut Valioliigassa ja kantoi myös kapteenin nauhaa 3-1 -voitossa entisestä seurastaan Arsenalista.

Fabianski on pelannut myös 45 maaottelua Puolan paidassa. Parhaillaan meneillään olevissa kisoissa hän joutuu kuitenkin hoitamaan penkkivahdin roolia. Ainakin avausottelussa Senegalia vastaan Puolan maalilla nähtiin Juventuksen Wojciech Szczesny.

Tämä hankinta on jo West Hamin toinen ostos lyhyen ajan sisään. Eilen seura tiedotti hankkineensa Ranskan nuorten maajoukkuetopparin Issa Diopin Ranskan liigan Toulousesta.