Advertisement

Fernando Torres lopettaa pelaajauransa

Espanjalaishyökkääjä Fernando Torres lopettaa pelaajauransa. 35-vuotias Torres ilmoitti päätöksestään Twitter-tilillään varhain perjantaiaamuna.

Torres on Atletico Madridin kasvatti ja aloitti samassa seurassa myös ammattilaisuransa. Espanjalaishyökkääjä pelasi Atleticossa vuodesta 2001 vuoteen 2007 ennen kuin hän siirtyi Liverpoolin riveihin.

El Nino pelasi Liverpoolissa uransa parhaat vuodet ja täräytti jo debyyttikaudellaan 24 maalia. Kolmen ja puolen Liverpoolissa vietetyn kauden aikana espanjalainen pelasi 142 ottelua, joissa hän viimeisteli 81 maalia.

Tammikuussa 2011 Torres loikkasi Liverpoolista Chelseaan. Samalla myös ura lähti luisumaan alamäkeen. Espanjalaisen maalimäärät laskivat rajusti lontoolaisseurassa ja parhaalla valioliigakaudella syntyi vain kahdeksan maalia. Torres kävi lainalla niin AC Milanissa kuin Atletico Madridissakin ennen kuin hän palasi kesällä 2016 pysyvällä siirrolla kasvattajaseuraansa.

Uransa kaksi viimeistä vuotta Torres pelasi Japanin pääsarjassa Sagan Tosunin riveissä.

Torresin pelaajaura oli todella menestyksekäs. Seurajoukkuetasolla hän voitti kahdesti Eurooppa-Liigan sekä kertaalleen Mestarien liigan ja Englannin FA Cupin. Espanjan maajoukkuepaidassa Torres pääsi juhlimaan kahdesti Euroopan mestaruutta sekä kerran maailmanmestaruutta.

https://twitter.com/Torres/status/1141934249362124801

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!