Advertisement

Floppasi Manchester Unitedissa, loisti La Liigassa – nyt Hong Kongin pääsarjaan pelaamaan!

Mittavan ja tuloksekkaan pelaajauran Euroopassa pelannut 38-vuotias Diego Forlan jatkaa pelaajauraansa Hong Kongin pääsarjassa Kitchee SC:n riveissä.

Uransa ehtoopuolella oleva urugualaishyökkääjä piti jalkapallosta välivuoden edustettuaan sitä ennen intialaisseura Mumbai Cityä. Forlan on viimeksi pelannut virallisessa ottelussa joulukuussa 2016.

Forlan muistetaan parhaiten Atletico Madridista jonka riveissä pelaaja juhli kaudella 2009-2010 Eurooppa-liigan voittoa.

Forlanin ensimmäinen seura Euroopassa oli kuitenkin Manchester United jonne mies hankittiin kovin odotuksin. Sir Alex Fergusonin alaisuudessa urugualainen ei kuitenkaan missään vaiheessa lyönyt itseään läpi ja hänet tituleerattiin kolmen Manchesterissa vietetyn vuoden jälkeen floppihankinnaksi. 63 valioliigaottelua ja 10 maalia eivät missään nimessä ollut sitä mitä Forlanilta odotettiin. Forlan sai kuitenkin meriittilistalleen tuosta ajasta valioliigamestaruuden.

Forlan nousi kirkkaisiin valoihin siirryttyään Englannista Espanjaan. Heti ensimmäisellä kaudella Villarealissa urugualainen voitti La liigan maalikuninkuuden 25 maalilla ja jakoi Euroopassa kauden aikana eniten maaleja tehneelle pelaajalle jaettavan kultaisen kengän yhdessä Arsenalin tähtihyökkääjä Thierry Henryn kanssa.

Forlan on voittanut urallaan kultaisen kengän myös Atletico Madridin riveissä kaudella 2008-2009 jolloin mies viimeisteli huimat 32 maalia kauden aikana.

Maajoukkueuran suurimmat kohokohdat ovat Copa American voitto vuonna 2011 ja vuoden 2010 MM-kisojen neljäs sija.

Forlanin uusi joukkue Kitchee johtaa Hong Kongin sarjaa kahdeksan pelikierroksen jälkeen. Sarjassa pelaa myös Veikkausliigasta tuttu suomalaishyökkääjä Aleksandr Kokko.