Advertisement

Fulham vei himoitun keskikenttäpelaajan Euroopan suurseurojen nenän edestä

Valioliigaan tulevaksi kaudeksi noussut Fulham on tehnyt erittäin kovan pelaajahankinnan, kun norsunluurannikkolainen keskikenttäpelaaja Jean Michael Seri liittyy joukkueen vahvuuteen neljän vuoden sopimuksella. Sopimuksessa on myös optio yhdestä lisävuodesta.

Luova ja älykäs keskikenttäpelaaja Seri vietti juniorivuotensa Africa Sports d’Abidjanin riveissä ennen siirtymistään Norsunluurannikon historian menestyksekkäimmän joukkueen ASEC Mimosasin riveihin vuonna 2010.

Kahden kauden jälkeen Seri liittyi lainalle Porton B-joukkueeseen, jossa norsunluurannikkolainen esiintyi edukseen. Kauden jälkeen hän siirtyi kesällä 2013 pysyvällä siirrolla Portugalin pääsarjassa pelanneen Pacos Ferreiran riveihin.

Kaksi kautta Pacos Ferreirassa oli Serin uran kannalta erittäin tärkeitä. Vaikka joukkue ei noiden kausien aikana menestynyt aiempien vuosien tapaan, kehittyi Seri pelaajana erittäin paljon. Hän teki myös ensi esiintymisensä Eurooppa-Liigassa joukkueen riveissä kaudella 2013-2014.

Kesällä 2015 hän otti askeleen urallaan eteenpäin siirryttyään Ranskan pääsarjassa pelaavan Nicen riveihin. Hän teki myös debyyttinsä Norsunluurannikon maajoukkueessa syyskuussa 2015.

Kausi kaudelta Ranskan pääsarjassa Seri nosti jälleen tasoaan ja nousi yhdeksi Euroopan himoituimmista keskikenttäpelaajista.

Viimeisimpien siirtoikkunoiden aikana moni Euroopan suurseura oli Serin perässä. Etenkin FC Barcelona ja Manchester United olivat erittäin kiinnostuneita norsunluurannikkolaisesta.

Monien yllätykseksi Seri siirtyi kuitenkin torstaina Valioliigaan nousseen Fulhamin riveihin. Seri kommentoi siirtoaan Fulhamin verkkosivuilla seuraavanlaisesti.

”Eilen oli pitkä päivä joten oli hienoa saada siirto viimeisteltyä. Nyt olen valmis aloittamaan harjoittelun ja odotan innolla tapaavani uudet joukkuetoverini ja pääsyäni tutustumaan heihin sekä uuteen manageriin ja muuhun henkilökuntaan, Seri sanoi.

”Olen iloinen ollessani täällä. Tämä on uusi seikkailu minulle ja toivon, että kaikki menee hyvin, Seri jatkoi.

Betsson tarjoaa futisjännäreille mahdollisuuden kokeilla vedonlyöntiä riskittä – lue lisää Betssonin riskittömästä vedosta ja mahdollisuudesta voittaa jopa 2 500 € tästä.