Advertisement

Gary Neville: ”Valioliiga voitaisiin pelata loppuun Englannin ulkopuolella”

Valioliigan osakkeenomistajat sekä seurat kokoontuivat perjantaina käsittelemään Valioliigakauden jatkumiseen liittyviä asioita. Kokouksen aikana ei tehty radikaaleja ratkaisuja jatkon suhteen, vaikka alustavaksi päivämääräksi kauden jatkumiselle on ajateltu kesäkuun 12. päivää. Kokouksen jälkeisessä tiedotteessa kuvailtiin jatkumisajankohdan ”riippuvan hallituksen linjauksista” ja että kaikissa päätöksissä ykkösprioriteettina pidetään ”pelaajien, managereiden, valmentajien henkilökunnan, kannattajien sekä laajemmat yhteisön turvallisuutta”.

Sky Sportsin jalkapalloasiantuntijana toimiva ex-pelaaja Gary Neville avasi sanaisen arkkunsa jatkumispäätöksen tiimoilta. Hänen mielestään Ison-Britannian heikon koronatilanteen takia päätöksentekijöiden tulisi pohtia, josko pelit saatettaisiin loppuun jossakin toisessa maassa, missä koronavirus on hallinnassa.

”Jos Valioliiga on todella tosissaan tarjoamassa mahdollisuutta pelata kausi loppuun turvallisessa ympäristössä, heidän kannattaisi siirtää pelit kahteen tai kolmeen paikkaan, jotka ovat kolmen tai neljän tunnin matkan päässä Isosta-Britanniasta sekä vapaita koronaviruksesta.”

”He voisivat viedä pelaajat, televisioyhtiöt ja median viikon tai kahden karateenin jälkeen ympäristöön, joka on osoittanut, että virustilanne on hallinnassa. Euroopassa on muutama paikka, jonne korona ei ole vielä levinnyt, missä pystyttäisiin pelaamaan Valioliiga loppuun.”

”Jos he olisivat oikeasti tosissaan ja haluaisivat tarjoilla turvalliset olosuhteet, he voisivat tehdä niin. En usko, että he pystyvät tarjoamaan tarpeeksi turvallisia olosuhteita täällä, jos otetaan huomioon virustartuntojen ja ihmisten liikkuvuuden määrä sekä erityisesti logistiset asiat. En ole varma pystytäänkö täällä hoitamaan asiat heidän haluamalla tavalla.”