Advertisement
" "

Gerrard hankki kokemusta Valioliigasta yli 200 ottelun edestä Rangersin puolustukseen

Rangers FC:n manageri Steven Gerrard hankki vapailla papereilla liikkuneen kokeneen ja tutun miehen Valioliigasta puolustuslinjoilleen. Viime kaudella West Bromwich Albionia edustanut pohjois-irlantilainen Gareth McAuley vahvistaa Rangersin miehistöä jatkossa. Mies ei saanut tai halunnut enää tehdä sopimusta Valioliigasta tipahtaneeseen West Bromwichiin, mutta vankasta 38 vuoden iästä huolimatta topparille oli vielä kysyntää. Maajoukkueurakin jatkuu edelleen, joten oletettavasti viime kauden jäljiltä McAuleylla on vielä paukkuja jäljellä, vaikka 40 lähenee vauhdilla.

McAuley selvitti lääkärintarkastuksen tänä maanantaiaamuna ja lienee valmiina tositoimiin. Kovaotteinen toppari tuonee Gerrardille erilaisia vaihtoehtoja keskuspuolustukseen. Gerrard on uudistanut joukkuetta raskaalla kädellä, sillä kyseessä oli jo viidestoista kesähankinta. McAuley teki West Bromwichin paidassa topparille erittäin kunnioitettavat 15 maalia Valioliigassa, joten eräänlainen pelote hänestä saadaan myös hyökkäyspäähän.

Ragers kärsi sunnuntaina 1- 0 tappion skotlantilaisen jalkapallon legendaarisessa Old Firm- taistossa Celticiä vastaan, mutta tulevaisuuden näkymät Rangersin suhteen näyttävät hyviltä, sillä joukkue selvitti tiensä Eurooppaliigan lohkovaiheeseen. Näkyvyyttä seura saa jatkossakin Euroopan kentillä. Ehkäpä McAuley nähdään luutimassa myös Eurooppaligan otteluissa. West Bromwichissa niitä ei aikanaan miehelle päässyt kertymään.