Advertisement

Greenwoodin kautta verrataan Rooneyn 2002/03 kauteen – Solskjaer haluaa nuorukaisen sivuuttavan vertailun

Valioliigaviikonlopun parhaimpiin esityksiin lukeutui Manchester Unitedin 5-2 voitto Bournemouthista. Varsinkin kaksi maalia viimeistellyt Mason Greenwood on lähiaikoina ollut erittäin kuumassa vireessä ja monet vertailevat nuorukaisen kuluvaa kautta Wayne Rooneyn 2002/2003 kauteen Evertonissa.

Silloin 16-vuotiaan Rooneyn debyyttikausi Everton-paidassa sisälsi 33 ottelua, joihin sisältyi kuusi tehtyä maalia ja neljä maaliin johtanutta syöttöä. Greenwoodin vastaavat lukemat ovat myöskin komeaa katsottavaa. 18-vuotias hyökkääjä on 26 otteluun osunut kahdeksasti, jonka lisäksi häneltä löytyy yksi maalisyöttö.

https://www.instagram.com/p/CCQmdHtItyw/

Ole Gunnar Solskjaer ylistikin kahden maalin Greenwoodia ottelun jälkeisessä haastattelussa, mutta muistutti, että nuorukaisen tulee sivuuttaa vertailun Rooneyn ja Ronaldon kaltaisiin pelaajiin.

“Olen nähnyt Rooneyn saman ikäisenä ja Mason on erityinen viimeistelijä ja maalintekijä… Hän tietää tasan tarkkaan, mitä hän tekee pallon kanssa, kun hän on kentällä.”

”Jos hän laukoo, hän tekee maalin. Hän on kehittynyt rutkasti ja hänen yleinen peli-ilmeensä on parantunut. En kuitenkaan halua vertailla häntä Rooneyn ja Ronaldon kanssa, se ei ole reilua. Hän tulee luomaan täysin oman uransa ja tekee sen omalla tyylillään.”

”Molemmilla on ollut fantastiset urat ja jos Mason jatkaa oikeiden asioiden ja ratkaisujen tekemistä, hänellä tulee myöskin olemaan fantastinen ura. Tämä on Masonin ensimmäinen kausi, mutta olemme aina tienneet, että hän on erityinen pelaaja.”