Arvostetun brittilehti The Guardianin mukaan Manchester City on lähellä hollantilaistoppari Nathan Aken hankintaa.
25-vuotias Ake edustaa tällä hetkellä Bournemouthia, jonka putoaminen Valioliigasta alkaa näyttää vääjäämättömältä. Bournemouthin räpellyksestä huolimatta Hollannin maajoukkuetoppari on yhä arvostettu pelaaja, jonka perässä on viime aikoina ollut useampikin valioliigajätti.
Manchester Cityn lisäksi Manchester United sekä Aken ex-seura Chelsea ovat tiedustelleet hollantilaispuolustajan saatavuutta. Ake oli Chelsean kirjoilla vuosina 2011-17, mutta pääsi pelaamaan vain muutaman ottelun lontoolaisseuran edustusjoukkueen riveissä.
Aken siirto Manchester Cityyn Pep Guardiolan alaisuuteen alkaa näyttää kuitenkin jo lähes varmalta, joten paikallisvastustaja United sekä Chelsea joutuvat etsimään toppariosastolleen vahvistusta muualta.
Bournemouth haluaa hollantilaistopparista tiettävästi noin 35 miljoonan punnan siirtosummaa, mutta putoaminen sarjaporrasta alemmas, joka voi varmistua jo tänä iltana, laskee taatusti Aken myyntihintaa.
Jos ja kun Aken City-siirto vahvistuu, tarkoittanee se samalla englantilaistoppari John Stonesin City-uran loppua. Stones on yhdistetty viime aikoina vahvasti Arsenaliin, jonka managerina toimii Stonesille Citystä tuttu mies, Mikel Arteta.