Advertisement

Guardiola kertoi syyn Sanen poissaololle

Pep Guardiola joutui selittelemään eilisen Newcastle- voiton jälkeen valintojaan. Saksalainen Leroy Sane oli jätetty kokonaan pois kokoonpanosta eilisestä kotiottelusta, ja huhut alkoivat liikkui välittömästi managerin ja pelaajan välien rakoilusta. Sane oli aloittanut kaikki kolme peliä penkiltä, eikä ole kentälle päästyään saanut oikein mitään aikaiseksi, joten on epäilty, että Guardiola on huolissaan pelaajansa asenteesta.

Guardiola kielsi asian yksiselitteisesti, kun häneltä suoraan kysyttiin. Sky Sports sai suoran ”kyllä”- vastauksen, kun se kysyi, onko Guardiola tyytyväinen Sanen asenteeseen. Samalla Guardiola avasi tarkemmin syitä sille, miksi Sane sitten ei edes vaihtopenkille mahtunut.

”Meillä on kuusi hyökkäävää pelaajaa ja minä päätin pelata kahdella kärjessä, meillä on kaksi laituria ja vielä yksi penkillä. Siksi päätimme, että tässä ottelussa hän ei ole mukana. Seuraavissa peleissä hän on valmiina pelaamaan”, Guardiola kertoili.

Guardiola viitannee siihen, että Manchester City pelasi kahdella kärjellä, kun Gabriel Jesus ja Sergio Aguero aloittivat ottelun. Laidoilla avasivat Raheem Sterling ja Riyad Mahrez ja penkiltä mukaan pääsi Bernardo Silva. David Silva teki peliä keskellä ja Fernandinho tukki keskikentän keskustan.

Guardiola myös selitteli, että edellisessä ottelussa katsomokomennuksen sai keskikenttämies Phil Foden, joten peluutuspäätös oli tässäkin tapauksessa hänen mukaansa taktinen, ei riippuvainen asenteesta tai muusta. Guardiola kuitenkin kannustavan valmentajan tavoin muistutti olevansa  tyytyväinen Sanen ja myös Fodenin pelaamiseen, vaikka virheitä tuleekin.

Yksinkertaisesti Guardiolalla oli paremmassa vireessä olevia pelaajia kentällä ja penkillä. Siksi Sane istui katsomossa. Ei kuitekaan ole epäilystä siitä, etteikö peliaikaa jatkossa heruisi.