Advertisement

Guardiola kertoo pitävänsä vastustajista, jotka yrittävät pelata

Manchester City haki eilen 18 perättäisen voittonsa 0-1 lukemilla Newcastlen vieraana. Newcastle lähti erittäin puolustavalla taktiikalla liikkeelle ja tekivät ottelussa käytännössä vain yhden virheen. Tuosta virheestä Cityn laituri Raheem Sterling myös rankaisi kotijoukkuetta. Hyvin kuvaavaa oli se, että Cityn puolustajalla Nicolas Otamendillä oli yksin enemmän syöttöjä ensimmäisellä puoliajalla, kuin koko Newcastlen joukkueella yhteensä.

Ottelun jälkeen Manchester Cityn manageri Pep Guardiola kertoi Sky Sportsille pitävänsä enemmän siitä, kun vastustaja yrittää pelata.

”Haluaisin vastustajan pelaavan. Sekä jalkapallon itsensä, että kannattajien kannalta. Jokainen manageri tekee kuitenkin päätöksensä siitä, mitä hän haluaa.”

”En voi tuomita heitä siitä, mutta mielestäni hyökkäämällä saa enemmän mahdollisuuksia maalien tekoon.”

”Mielestäni paras tapa puolustaa, on tehdä se mahdollisimman kaukana omalta maalilta. Suurin osa ihmisistä ajattelee kuitenkin eritavalla ja se tekee jalkapallosta fantastista.”

Guardiolan näkökulman voi toki ymmärtää. Suurimmalla osalla ei ole käytössään samankaltaista pelaajamateriaalia, kuin hänellä.  Valioliigassa vain tuloksella on merkitystä, joten Newcastlen tasoisen joukkueen ei voi realistisesti olettaa lähtevän pelaamaan Cityä vastaan hyökkäävää jalkapalloa. Tottenhamin tasoinen huippujoukkue yritti tehdä niin ja tuloksena oli todella karvas 4-1 tappio. Myös Liverpool yritti hyökätä Cityä vastaan, eikä tuokaan ottelu päättynyt Liverpoolin kannalta onnellisesti.