Advertisement

Guardiola kertoo seuran pysyvän määrittelemässään budjetissa

Manchester Cityn on totuttu käyttävän loputtomasti rahaa uusiin pelaajiin sekä näiden palkkoihin. Joukkueen manageri Pep Guardiola kuitenkin kertoo, ettei näin tule olemaan ikuisesti. Seuralla on Guardiolan mukaan määritelty budjetti, jonka raameissa seura toimii. Alexis Sanchez päätyi lopulta Manchester Unitediin, vaikka oli erittäin vahvasti kesästä lähtien menossa juuri Cityyn. Pelaaja halusi kuitenkin suurempaa palkkaa, mitä City oli valmis maksamaan.

”Kun haluat taistella neljässä kilpailussa tosissaan, sinun täytyy toisinaan olla onnekas loukkaantumisten suhteen. Toinen tapa on, että sinulla on 22 maailmanluokanpelaajaa. Kaksi jokaiselle pelipaikalle. Ihmiset eivät usko tätä, mutta 22 maailmanluokan pelaajan hankkiminen on aivan liian kallista, jopa Citylle”, Guardiola kertoi Sky Sportsille.

”Emme voi maksaa heidän palkkojaan. Meillä on budjetti siirroille ja emme voi maksaa enempää. Tulevaisuudessa tilanne voi muuttua, mutta emme ole maksaneet enempää kuin 80-100 miljoonaa puntaa pelaajasta. Tällä hetkellä emme voi maksaa enempää ja se on tosiseikka.”

”Tästä syystä tarvitsemme huippu akatemian. Totta kai käytämme paljon rahaa, tilanne on sama myös osassa muita seuroja. Vakuutan teille ettemme ole ainoa seura maailmassa, joka käyttää paljon rahaa.”

Sky Italian mukaan City on päässyt Athletic Bilbaon kanssa sopuun Aymeric Laporten 57 miljoonan punnan siirrosta. Laportesta tulisi tuolla summalla seuran kaikkien aikojen kallein hankinta. Summa kuulostaa erittäin maltilliselta esimerkiksi Liverpoolin Virgil Van Dijkiin käyttämän 75 miljoonan punnan rinnalla. Tästä huolimatta Laporten saapuessa Cityn puolustuslinjasta tulee kertaheitolla maailman kallein, kun katsotaan asiaa pelaajiin käytetyn siirtosumman kautta.