Advertisement

Guardiola on pahoillaan fanien puolesta

Manchester Cityllä oli eilen mahdollisuus varmistaa Valioliigan mestaruus, kun joukkue kohtasi kotikentällään paikallisvastustaja Manchester Unitedin. Kaikki näytti kotijoukkueen kannalta hyvältä vielä ensimmäisellä puoliajalla, kun Vincent Kompanyn ja İlkay Gündoğanin osumat veivät Cityn kahden maalin johtoon. Cityllä oli ensimmäisellä puoliajalla liuta huippupaikkoja, joista se olisi voinut latoa taululle vielä rumemmat lukemat. Etenkin takaisin avauskokoonpanoon noussut Raheem Sterling kunnostautui maalitilanteiden tuhlaamisessa.

Toinen puoliaika muutti pelin kulun täysin. Manchester United tuli ensin tasoihin Paul Pogban kahdella nopealla maalilla, ja lopulta vierasjoukkue rynnisti kolmeen pisteeseen, kun avausjaksolla suurissa vaikeuksissa ollut toppari Chris Smalling viimeisteli voitto-osuman.

Manchester Cityn mestaruus on edelleen käytännössä selvä, mutta voitto paikallisderbystä olisi ollut etenkin kannattajille herkullinen tilaisuus varmistaa ykkössija. Tämän myöntää myös Manchester Cityn manageri Pep Guardiola.

”Teimme ehdottomasti kaikkemme. Ottelu oli melkein ohi jo avausjaksolla. Loimme tarpeeksi maalipaikkoja ja meillä oli hyviä tilanteita, mutta tulos oli ok. Olemme tietysti hieman surullisia faniemme, ihmistemme ja pelaajiemme puolesta ja erityisesti siksi, että halusimme saavuttaa hyvän tunteen tiistaille”, Guardiola kommentoi Sky Sportsin verkkosivuilla.

”Jalkapallossa kaikki kulminoituu siihen, mitä tapahtuu boksissa. Kun olet hyvä molemmissa kenttäpäädyissä, sinulla on hyvä mahdollisuus saada haluamasi tulos.”

Manchester Cityllä on tiistaina tärkeä ottelu, kun se kohtaa Mestareiden liigan puolivälierien toisessa osaottelussa Liverpoolin. Avausosa päättyi 3-0-tappioon Liverpoolin kotikentällä, joten haaste on valtava.

Guardiola ei usko, että pelaajat kadottivat keskittymiskykyään toisella puoliajalla, vaikka pelin luonne muuttui täysin. Avausjaksolla dominoinut City oli toisen 45-minuuttisen vastaanottava osapuoli.

”United löysi oman pelinsä ja osaamisensa. Heillä on henkeä, he ovat Manchester United! Teimme kuitenkin kaikkemme voittaaksemme ottelun”, Guardiola kertoo.

”Mielestäni pelaajat eivät menettäneet keskittymiskykyään. Joukkueemme on rakennettu luovaksi ja hyökkääväksi, siksi teimme päätöksen, että menisimme eteenpäin. Meillä oli paljon laadukkaita paikkoja ja maaleja ensimmäisellä puoliajalla, mutta meidän täytyy puolustaa hieman paremmin suunnitelluilla kuviolla. Mutta tämä on jalkapalloa.”

”Meillä ei ole valittamista pelaajien asenteesta”, Guardiola kertoo.

Guardiola kierrätti kokoonpanoaan ensi tiistain Liverpool-ottelua silmällä pitäen. Muiden muassa Kevin De Bruyne, Sergio Agüero ja Kyle Walker aloittivat ottelun vaihtopenkiltä.

”Jos voitat, pelaajavalintasi ovat hyvät. Pelasimme hyvin ensimmäisellä puoliajalla kuten myös toisella puoliajalla. Joskus täytyy ymmärtää ja nähdä, mitkä asiat pelissä vaikuttavat tulokseen”, Guardiola sanoo.

Guardiola ei arvuuttele, onko tappiolla psykologisia vaikutuksia hänen pelaajistoonsa.

”Se tullaan näkemään. Päämme ovat pystyssä. Astumme eteenpäin ja sanomme ”okei jätkät, olemme täällä, menemme ja teemme sen””, Guardiola toteaa.