Advertisement

Guardiola ylpeä Cityn akatemiasta

Manchester City otti eilen Mestarien liigan F-lohkon ottelussaan lohkojumbo Feyenoordia vastaan niukan mutta riittävän voiton, kun Raheem Sterling ampui ottelun ainoan maalin vain pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan umpeutumista. Tuon voiton myötä City varmisti lohkovoiton kerättyään viidestä ottelusta pelkkiä voittoja.

Lohkovoiton lisäksi huomattavaa ottelussa oli kahden Cityn oman akatemian kasvatin debyytit. 17-vuotias Phil Foden tuli vaihdosta kentälle vartti ennen varsinaisen peliajan päättymistä ensimmäiseen esiintymiseensä seuran edustusjoukkueessa. 18-vuotias Brahim Diaz pääsi myös irti aivan ottelun loppuhetkillä. Hän debytoi viime vuoden syyskuussa liigacupin ottelussa Swanseaa vastaan, mutta tämä on hänellekin ensimmäinen esiintyminen Mestarien liigassa. Etenkin tuoreen alle 17-vuotiaiden maailmanmestarin Fodenin tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta. Cityn manageri Pep Guardiola kuitenkin muistuttaa, että tästä työnteko vasta alkaa.

”Phil tietää, että seura tukee häntä mutta muuten kaikki riippuu hänestä itsestään”, Guardiola sanoi Sky Sportsin mukaan. ”Hänen täytyy tehdä töitä kovasti joka päivä. Hän tietää että me luotamme häneen ja yritämme kaikkemme.”

Fodenin ja Diazin nousu edustusjoukkueeseen olisi loistava juttu Citylle, jonka vakituisesta kokoonpanosta ei löydy tällä hetkellä yhtään omaa kasvattia. Guardiolalta riitti silti kehuja seuran akatemiatoiminnalle.

”Suuret onnittelut akatemiallemme. Seuran pitäisi olla hyvin ylpeä. Meillä pelasi 17- ja 18-vuotiaat Mestarien liigassa ja jos tulos olisi ollut selvempi, he olisivat saaneet enemmänkin minuutteja”, Guardiola jatkoi. ”He ovat nuoria talentteja. Joukkueemme ei ole kovin leveä. Saa nähdä mitä tapahtuu seuraavien muutaman ottelun aikana. Toivottavasti he pysyvät täällä pitkään ja auttavat meitä. Akatemian tapa työskennellä heidän kanssaan – he ansaitsevat kunnian tästä. Valmentajat, henkilökunta ja joukkuetoverit.”