Advertisement

Guendouzi elää unelmaansa suosikkiseurassaan

19-vuotias ranskalainen keskikenttäpelaaja Matteo Guendouzi sai kesällä unelmasiirron Arsenaliin. Nuorukainen yllätti nousemalla välittömästi avaukseen heti kauden ensimmäisessä Valioliiga-ottelussa.

Välissä Guendouzi ehdittiin syrjäyttää jo hetkeksi penkille, mutta hän on taistellut tiensä takaisin avaukseen. Guendouzi on pelannut viimeiset viisi peliä Valioliigassa kokonaan ja kerännyt myös kehuja esityksistään. Yhteensä hän on tällä kaudella esiintynyt Arsenalin paidassa 24 ottelussa 28 mahdollisesta.

Kuten monen nuoren ranskalaisen, myös Guendouzin suosikkiseura kasvaessa oli paljon ranskalaispelaajia vilissyt Arsenal. Vuonna 1999 syntynyt Guendouzi kertoo olevansa liian nuori muistamaan Thierry Henryn ja Patrick Vieiran ajat, mutta katsoneensa heistä löytyviä videoita paljon.

”Olen aina halunnut pelata täällä. Tämä seura oli sydämessäni kun olin Ranskassa, se oli yksi suosikkiseuroistani”, Guendouzi kertoi Sky Sportsin mukaan. ”Katselin Arsenalia paljon, koska heillä oli paljon ranskalaisia pelaajia. Olin liian nuori kun Henry ja Vieira pelasivat joten olen katsellut heitä videolta. He olivat aina inspiraation lähde minulle.”

Arsenaliin pääsemällä Guendouzi on kuitenkin saavuttanut vasta osan unelmastaan. Hän haluaa luonnollisesti myös voittaa pokaaleja seuran kanssa.

”Olen rakastanut seuraa lapsesta asti ja halusin aina tulla tänne ja toteuttaa unelmiani saavuttamalla suuria asioita Arsenalin kanssa”, hän jatkoi. ”Haluan tehdä sen nyt kun olen täällä, haluan voittaa mestaruuksia, se on kaikkein tärkein asia minulle.”

Arsenal on kauden puolivälissä Valioliigan sarjataulukossa sijalla 5, 13 pistettä sarjaa johtavaa Liverpoolia jäljessä. Vaikka kautta on vielä paljon jäljellä, lienee Arsenalin parhaat mahdollisuudet voittamiseen tällä kaudella joko Eurooppa-liigan tai FA Cupin puolella.