Advertisement

Harry Kane: ”Toivon menestyksemme innoittavan koko sukupolvea”

Englannin jalkapallomaajoukkueen kapteeni Harry Kane kantaa ylpeänä nauhaansa keskiviikkoillan välierässä Kroatiaa vastaan. Kane uskoo Englannin ”saattavan homman maaliin” meneillään olevissa MM-kisoissa. Kane johtaa turnauksen maalipörssiä kuudella osumallaan ja on hyvin vahvoilla maalikuninkaaksi.

Maalikuninkuuden lisäksi kapteenin nauhan kantaminen kiinnittää katseen Kaneen varsinkin Englannissa. Englanti on ollut edellisen kerran MM-välierässä 1990 Länsi-Saksaa vastaan. Sillon kapteenin nauhaa kantoi raakalaismaiselta kalskahtava Terry Butcher. Italian MM-kisojen aikaan 1990 Kane ei ollut vielä edes syntynyt, mutta tiedostaa välierässä pelaamisen ja kapteeniuden tärkeyden. Välierä 1990 ei todellakaan ole ainoa asia, joka on tapetilla Englannin suhteen tällä hetkellä, vaan puheissa ja kirjoituksissa esiintyy kohoavalla volyymilla vuoden 1966 maailmanmestaruus.

”Vuoden 1966 mestareiden tapaaminen on ällistyttävän hienoa ja tapaamiset ovat antaneet valtavasti inspiraatiota minulle. On pitkä aika siitä, kun Englanti on menestynyt isossa turnauksessa hyvin”, Kane toteaa.

Vuoden 1996 EM-kotikisojen välierästä Kane ei puhu mitään. Tuolloin Englannin nykyinen valmentaja Gareth Southgate ratkaisi rangaistuspotkukisan epäonnistumisellaan finaalipaikan Saksalle. Tuolloin Kane  ei ollut vielä täyttänyt edes kolmea vuotta, mutta on luultavasti lapsuusvuosiensa aikana elänyt eri kisojen pettymyksiä uudelleen videopätkien kautta.

Kane keskittyykin positiivisten asioiden huomioimiseen:

”Pelaaja-ammattilaisena minulla on tärkeä rooli innoittaa ihmisiä ja lapsia, jotka katsovat tätä turnausta. Itse olin aikanaan yksi niistä lapsista, jotka halusivat pelata Englannille. Nyt johdan tätä joukkuetta, joten olen erittäin ylpeä.”

Loppukaneettina Kane lisää, ettei kukaan halua lähteä kotiin vielä:

”Nyt olemme yhden askeleen päässä jalkapallomaailman isoimmasta pelistä.”

Paineet lienevät valtavat koko Englannin joukkueella, mutta monet asiat kulminoituvat tällä hetkellä Kapteeni ja maalikanuuna-Kaneen. Pystyykö hän vastaamaan valtaviin odotuksiin vai löytyykö keskiviikkoiltana kentältä joku muu, joka ottaa kentän kuninkaan roolin? Kane, Modric, Subasic vai peräti Henderson?

Englanti-Kroatia MM-välierä keskiviikkona 11.7 klo 21.

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.