Liverpoolin kapteenille Jordan Hendersonille tarjoutui vuonna 2012 mahdollisuus jättää Liverpoolin. Silloinen manageri Brendan Rodgers olisi halunnut vaihtaa Englannin maajoukkuepelaajan Fulhamissa tuolloin pelanneeseen Clint Dempseyn. Englantilainen kuitenkin kieltäytyi kunniasta. Nykyään Henderson on erittäin tärkeässä roolissa joukkueessaan, josta kertoo myös miehelle annettu kapteeninnauha.
”Brendan Rodgers kutsui minut huoneeseensa ja kertoi tarjotusta mahdollisuudesta ja kysyi mielipidettäni”, Henderson kertoi Daily Mailille.
”Hän antoi minun ymmärtää, että antaisi minun lähteä. Päätös olisi ollut minun tehtävissä. Menin takaisin huoneeseeni ja vuodatin muutaman kyyneleen. Itkin hieman, sillä se sattui paljon. Minulla oli vain tuo ilta aikaa miettiä asiaa.”
”Juttelin agenttini kanssa siitä, mitä oli tapahtunut ja sanoin, etten halua lähteä. Halusin jäädä, taistella ja kehittyä sekä todistaa managerin olleen väärässä.”
”Jalkapallossa ja elämässä yleensäkin on aina olemassa hetkiä, jotka määrittävät tulevan polkusi ja tien mennä eteenpäin. Minulle ei ollut koskaan vaihtoehtona lähteä.”
Henderson ei varmasti kadu päätöstään, sillä Jürgen Kloppin valmennuskaudella miehestä on tullut viimeistään Liverpoolin keskikentän kulmakivi. Hän johdattaa myös kapteenina joukkueensa ensi viikonloppuna Mestarien liigan finaalissa kentälle Real Madridia vastaan.
Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom