Advertisement

Henrylle potkut Monacosta

Arsenalin entinen tähtipelaaja Thierry Henry on saanut potkut ensimmäisestä managerin pestissään AS Monacossa. Henry palkattiin kesken kauden heikkojen esitysten takia potkut saaneen Leonardo Jardimin tilalle viime lokakuussa. AS Monaco vaikuttaa tällä hetkellä olevan täydellisessä kaaoksessa. Henryn paikkaajaksi huhutaankin nyt jo aiemmin potkut saanutta Jardimia

Henryn aikana Monaco on saanut vain viisi voittoa kaikissa kilpailuissa kolmen kuukauden aikana. Jardimin alkukausi oli jos mahdollista, vieläkin surkeampi. Jardim on kuitenkin tehnyt Monacossa loistavaa työtä vuosia ennen tätä kautta.

Tällä hetkellä ykkösjoukkueen vetovastuussa on Henryn apulaisvalmentaja Franck Passi. Passi on urallaan toiminut väliaikaisena managerina muun muassa Marseillessa ja Lillessä.

AS Monaco onnistui tammikuussa tekemään kovan luokan profiilihankinnan, kun Cesc Fabregas saapui seuraan Chelseasta. Monaco on sarjassa tällä hetkellä vasta sijalla 19 ja samalla myös kolme pistettä putoamisviivan alapuolella. Monacon rämpiminen onkin hieman outoa, sillä joukkue on erittäin nimekäs Ranskan liigaan.

Lähde: Sky Sports

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom