Advertisement

Hradecky povaa Kamaralle loistavaa tulevaisuutta

Huuhkajien ykkösmaalivahti Lukas Hradecky ei ole toistaiseksi päästänyt Nations Leaguen otteluissa maaliakaan selkänsä taakse. Kreikkaa vastaan Hradecky ei joutunut tekemään mitään paraatipelastuksia, mutta peruspelaaminen oli tuttua Lukea. Maalivahti oli ottelun jälkeen tyytyväinen siihen, miten hyvin Suomi pystyi pitämään ottelua hallinnassaan. Kreikka oli puolestaan maalivahdille pienoinen pettymys.

”Olihan se koko ajan kontrollista. Ei ollut ihan sellainen Kreikka, mitä me odotettiin. Me tehtiin asiat, niin kuin me on totuttu tekemään ja jätkät pyöritti palloa hyvin. Ensimmäinen puoliaika oli vähän vaikea ja tokalla puoliajalla se aukesi sitten aika nätisti. Näytti Kreikan vanhemmat miehet vähän pitelevän takareittä ja päästiin aika hyvin sieltä läpi pistosyötöillä. Tämä oli hieno esitys ja matka jatkuu”, Hradecky kertoi Yle:lle ottelun jälkeen.

Huuhkajien täysi pistepotti on myös maalivahdille itselleen jonkinasteinen yllätys.

”No onhan tämä yllätys. Valehtelisin, jos sanoisin, ettei olisi yllätys. Kyllä mä tiedän, että tämä joukkue on pystynyt jo pitkään tällaisiin. Nyt saatiin hyvä alku tälle kerrankin ja saatiin hyvä vauhti heti päälle. Tämä ruokkii ruokkimistaan itseluottamusta ja meillä on sellainen fiilis, että pystymme voittamaan jokaisen pelin.”

”Ainahan voitot auttaa tulevaisuutta ja homma jatkuu. Vielä ei olla aivan kuivilla, mutta tämä oli tärkeä askel sitä kohti ja nyt pitää hakea piste kotiin Ateenasta ja sitten se on siinä.”

Hradeckylla on myös oma käsitys ottelussa loistaneen Glen Kamaran tulevaisuudesta Huuhkajissa.

”Suvereeni pelaaja. Onneksi Glen Kamaralle on annettu Suomen passi. Mä kiitän ainakin Suomen valtiovaltaa siitä. Siitä tulee uusi (Roman) Eremenko, se on aivan päivänselvää. Sillä on hyvä tatsi ja silmää pelille. Toivottavasti pysyy terveenä ja pitää jalat maassa.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom