Advertisement

Huddersfieldin keskikenttäpelaaja aikoo todistaa kritiikit vääriksi

Kesällä mestaruussarjan Derdyn joukkueesta Huddersfieldiin siirtynyt Tom Ince on saanut osakseen paljon kritiikkiä vuosien saatossa. Huddersfieldin ennätyshankinta on päättänyt todistaa tuon kritiikin vääräksi uudessa seurassaan.

Tom Ince on Manchester United legenda Paul Incen poika, jota on pidetty suurena englantilaisena lupauksena. Tom Incen ura ei kuitenkaan ole toistaiseksi ollut kovinkaan suuri menestys Valioliiga-tasolla. Tom Ince siirtyi kaudella 2010 – 2011 Liverpooliin, mutta ei saanut seurassa vyölleen peliäkään. Ince on edustanut aiemmin Valioliigassa Blackpoolia, Crystal Palacea sekä Hull Cityä.

Huddersfieldin managerin David Wagnerin sanottiin ottavan suuren riskin hankkiessaan Incen, sillä pelaajan edelliset Valioliiga-kaudet Crystal Palacessa ja Hullissa, eivät olleet sujuneet kovinkaan ruusuisesti.

Ince kertoo ihmisten tuominneen hänet liian nopeasti noiden kahden huonosti menneen kauden jälkeen.

”Luulen ihmisten hieman hätäisesti tuominneen minut kykenemättömäksi pelaamaan tällä tasolla” Ince kertoo Sky Sportsille ennen lauantain Tottenham ottelua.

”Nämä ovat kuitenkin asioita, joita jalkapalloilijan vain pitää ottaa vastaan. Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, niin myös medialla. On minun tehtäväni antaa näyttöni kentällä ja yrittää tehdä vaikutus pelaamalla tässä liigassa.”

Ince myöntää, ettei isän varjossa pelaaminen ole aina ollut kovinkaan helppoa. Paul oli yksi aikansa parhaita englantilaisia keskikenttäpelaajia. Toisinaan uran junnaaminen on ollut pojalle turhauttavaa.

”Olen 25-vuotias nyt ja kokenut hyvin paljon myös kolhuja matkan varrella” Ince sanoo.

”Olen todella iloinen päästessäni takaisin Valioliigaan. Pelaan joukkueessa, joka pelaa oikealla tavalla ja jonka manageri haluaa hyökkäävien pelaajien olevan jännittäviä, mutta samalla tekevän kovasti töitä joukkueen eteen”

Tom Incen kausi on lähtenyt hyvin käyntiin, sillä hän on pelannut täydet minuutit kaikissa Huddersfieldin kuudessa ottelussa Valioliigassa. Lisäksi hän on esiintynyt myös molemmissa joukkueen Carabao-cupin ottelussa. Maali- ja syöttötili hänellä vielä avaamatta, mutta niidenkin aika koittaa varmasti.