Advertisement

Huippukamppailu Unelmien Teatterissa – Ronaldo palaa vanhalle kotistadionilleen

Mestarien liiga palaa maajoukkuetauolta tänään kahdeksan ottelun voimin. Kierroksen odotetuin kamppailu käydään Old Traffordilla, kun Manchester United saa vieraakseen Juventuksen. Mielenkiintoa lisää Cristiano Ronaldon paluu vanhalle kotistadionilleen. Ronaldon mietteitä ottelun alla pääset lukemaan tästä.

Manchester United on väläytellyt viime kierroksilla osaamistaan. Ennen maaottelutaukoa manchesterilaiset nousivat Newcastlea vastaan upeasti kahden maalin takaa voittoon kotikentällään. Lauantaina Chelsea vastaan pelatussa vierasottelussa United esiintyi erittäin pirteästi toisella puoliajalla, mutta voitto lipesi käsistä ottelun viimeisillä sekunneilla. Manchesterilaisjoukkueen ongelma tuntuu tällä hetkellä olevan se, että joukkue herää otteluun vasta silloin, kun vastustaja on siirtynyt johtoasemaan – siihen ei ole tiistaina Juventusta vastaan varaa.

Juventus on ollut tuttuun tapaan kivenkova kotimaansa pääsarjassa. Serie A:n kahdeksalla peräkkäisellä voitolla aloittanut torinolaisjoukkue kärsi kuitenkin lauantaina kauden ensimmäisen pistemenetyksensä, kun Genoa kävi kairaamassa 1-1 -tasapelin Juventus Stadiumilta. Torinolaisilla ei ole kuitenkaan mitään syytä huoleen, sillä sen verran vakuuttavasti joukkue on alkukauden aikana pelannut.

Kahden pelatun kierroksen jälkeen Juventus on lohkon piikkipaikalla puhtaalla pelillä. Manchester United on lohkon kakkosena neljällä pisteellä, kolme pistettä kolmantena olevaa Valenciaa edellä.

Manchester Unitedia häiritsee ottelun alla paha loukkaantumissuma. Unitedilta sivussa ovat Alexis Sanchez, Diogo Dalot, Phil Jones, Marouane Fellaini, Jesse Lingard sekä Scott McTominay. Lisäksi Antonio Valencian pelaaminen on epätodennäköistä.

Juventukselta sivussa ovat keskikenttäpelaajat Emre Can ja Sami Khedira sekä hyökkääjä Mario Mandzukic.

Vaihtopenkki.comin pelivalinta otteluun: Molemmat joukkueet tekevät maalin – Kyllä (1.80@Betsson) kaikki pelikohteet otteluun näet tästä.

H-lohkon kärkiottelu starttaa Unelmien Teatterissa tiistai-iltana kello 22.00.