Advertisement

Huuhkajat isännöi Kreikkaa Nations Leaguessa

Nations Leaguen ottelut jatkuvat tänään Huuhkajien osalta kotiottelulla Kreikkaa vastaan. Lähtökohdat otteluun eivät voisi juuri olla mielenkiintoisemmat. Suomi johtaa lohkoa puhtaalla pelillä. Se on voittanut kaikki kolme otteluaan 1-0 ja jokaisen maalin on tehnyt hurjassa vireessä pelaava Teemu Pukki. Kreikka on lohkossa toisena ja mikäli Huuhkajat onnistuisi ottamaan illan ottelusta voiton, olisi sen johto ennen kahta viimeistä kierrosta kuusi pistettä.

Historian saatossa Suomi on kohdannut Kreikan 14 kertaa. Näistä Kreikka on voittanut seitsemän, Suomi neljä ja kolmesti on peli päättynyt tasan. Suomi on onnistunut näissä otteluissa maalinteossa 18 kertaa Kreikan 26 osumaa vastaan.

Tilastoilla ei kuitenkaan tässä ottelussa ole mitään merkitystä, sillä molemmat joukkueet ovat muuttuneet suuresti. Edelliset kohtaamiset ovat Euroopan mestaruuskilpailuiden karsinnoista vuonna 2014 ja 2015. Tuolloin Suomessa pelattu ottelu päättyi 1-1 ja Suomi voitti vierasottelun 0-1.

Kreikan suurin tähti lienee tällä hetkellä Valioliigaseura Arsenalissa pelaava Kostas Papastathopoulos. Toppari on parhaimmillaan erittäin kovaotteinen, joten Pukki joutuukin tänään varmasti tarkkaan vartiointiin. Pukki on pystynyt johdattamaan maaleillaan Suomea voittoihin, mutta pikkuhiljaa maalintekovastuuta olisi hyvä löytää hieman laajemmaltakin rintamalta. Potentiaalisia pelaajia Suomelta riittää yllin kyllin.

Ottelu alkaa Suomen aikaan kello 21.45 Tampereen Ratinassa. Ottelu näkyy myös Viasatin, Viaplayn sekä Viafreen kautta.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom