Advertisement

Huuhkajat kaatoi Kreikan Teemu Pukin maalilla! – kisapaikka jälleen askeleen lähempänä

Kuva: TT

Suomen jalkapallomaajoukkue on jälleen askeleen lähempänä vuoden 2020 EM-kisoja. Huuhkajat kukisti torstai-iltana Ratinassa Kreikan maalein 1-0 ja vankisti asemiaan lohkon kakkospaikalla.

Ottelun voittomaali nähtiin toisen puoliajan alussa. Hurjassa maalivireessä oleva Teemu Pukki pääsi kokeilemaan maalintekoa rangaistuspotkusta ja latasi pallon vuorenvarmasti ohi Kreikan maalilla torjuneen Vasilios Barkasin.

Huuhkajat oli koko ottelun ajan niskan päällä, eikä Kreikka onnistunut luomaan vaarallisia maalipaikkoja. Voitto oli ansaittu, ja se oli samalla jo kuudes peräkkäinen voitto Huuhkajille Ratinassa. Tämän putken aikana Huuhkajat eivät ole myöskään päästäneet ainuttakaan maalia.

J-lohkosta on nyt pelattu puolet, eli viisi ottelua. Italia johtaa lohkoa puhtaalla pelillä (15 pistettä), Suomi on kakkosena 12 pisteellä ja kolmantena on Bosnia ja Hertsegovina, joka on kerännyt seitsemän pistettä. Historiallinen kisapaikka on lähempänä kuin koskaan ennen, mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Suomen EM-karsintaottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina, kun Huuhkajat kohtaavat Ratinassa Italian.