Advertisement

Huuhkajien keskikentän tulisielu lopettaa maajoukkueuransa

Huuhkajien 31-vuotias keskikenttäpelaaja Perparim Hetemaj on päättänyt lopettaa maajoukkueuransa. Palloliitto järjesti maanantaina tiedotustilaisuuden aiheesta, jossa Hetemaj oli itse kertomassa päätöksestään. Päätös alkoi kypsyä syksyllä päättyneiden karsintojen Turkki-ottelun jälkeen lokakuussa.

”Suomen miesten maajoukkueura on loppu. Viimeiseksi otteluksi jäi Turkki-ottelu”, Hetemaj kertoi tiedotustilaisuudessa.

Syyksi lopettamiselle pelaaja kertoo maajoukkueen otteluista koituneen lisärasituksen, joiden myötä palautuminen on hidasta.

”Kroppa ei ehdi palautua kunnolla pelien jälkeen.”

”Otteluiden jälkeen ei saa kunnolla unta ja matkustaminen tapahtuu usein väsyneenä. Kroppa ei vain palaudu riittävän hyvin.”

”Minun tyyliin kuuluu olla aina täysillä mukana ja 95 prosenttia ei vaan riitä”, Hetemaj jatkoi.

Kosovossa syntynyt HJK:n kasvatti pelasi ensimmäisen ottelunsa vuoden 2009 helmikuussa Stuart Baxterin alaisuudessa Japania vastaan. Maaotteluita hänelle kertyi uransa aikana 49, joissa syntyi neljä maalia. Maajoukkueuransa kohokohdaksi puolustavasta roolistaan tunnettu Hetemaj kertoi luonnollisesti Gijónin ihmeen.

Seurapelit italialaisessa Chievossa jatkuvat edelleen.

Hetemaj on jo toinen Huuhkajien viime karsintojen runkopelaaja, joka ilmoitti maajoukkueuransa päätöksestä. Joukkueen kapteenina toiminut Niklas Moisander ilmoitti pian karsintojen jälkeen maajoukkueuran olleen taputeltu.