Advertisement

Hyvä joukkuehenki Alissonille tärkeintä Liverpoolissa

Kesällä silloisella maalivahtien maailmanennätyssummalla, 56 miljoonalla punnalla, AS Romasta Liverpooliin siirtynyt brassivahti Alisson Becker on pelannut varsin mainiota debyyttikautta Anfieldilla. Alisson on 39 pelaamassaan Valioliiga- ja Mestarien liiga -ottelussa Liverpoolin paidassa pitänyt 20 nollapeliä ja päästänyt ainoastaan 26 maalia.

Alisson sanoo myös sopeutuneensa Liverpooliin hyvin, vaikka paikallinen kieli onkin aiheuttanut vaikeuksia, kuten niin monelle ulkomaalaispelaajalle aiemminkin.

”Olen käynyt säännöllisesti englannin kielen tunneilla. Yksi vaikeimmista haasteistani alussa oli tottua aksenttiin, ei ainoastaan englantilaiseen vaan Liverpoolin aksenttiin!” Alisson selitti Sky Sportsin mukaan. ”Tunnen kuitenkin oloni kotoisaksi täällä. Koti on siellä missä sydän ja perhe on. Minun perheeni on täällä, vaimoni ja tyttäreni asuvat täällä ja vanhempani käyvät aina kun pystyvät.”

Liverpoolin toistaiseksi hienosti sujunut kausi on varmasti helpottanut myös sopeutumista. Kun kentällä sujuu, niin asiat toimivat muutenkin paremmin. Alissonin mielestä parasta Liverpoolin joukkueessa on vahva joukkuehenki.

”Kaikki pelaajat ovat tärkeitä, olivat he sitten paikallisia pelaajia Isosta-Britanniasta tai ulkomaan vahvistuksia”, Alisson jatkoi. ”Ihailen vahvuutta joka meillä on joukkueena ja joka ikisen pelaajamme laatua, mutta minulle kaikkein tärkein asia on hyvä joukkuehenkemme.”

Alisson on parhaillaan Brasilian maajoukkueen matkassa. Hän sai katsella penkiltä Manchester Cityn Edersonin pelatessa, kun Brasilia pelasi lauantaina 1-1 -tasapelin Panamaa vastaan. Huomenna tiistaina luvassa on Prahassa harjoitusottelu Tšekkiä vastaan. Liverpoolin seuraava ottelu pelataan sunnuntaina, kun Valioliigan kotiottelussa vastaan astelee Tottenham Hotspur.