Advertisement

Hyypiä: Isot egot poissa, Tunisia kaatuu

Jalkapallon MM-kisoissa pelataan taas tänään kolme ottelua. Kisa-urakkansa avaavat mm. Belgia ja Englanti, joilta on lupa odottaa kisoista paljon.

Englannin arvokisamenestys on ollut heikkoa viime vuosikymmeninä ja joukkue on leimautunut arvokisoissa ”ikuiseksi flopiksi”.

Englannin maajoukkue on kuitenkin nuorentunut viime vuosien aikana ja joukkueen sisällä riittää uskoa menestykseen kisojen alla.

Liverpool-legenda Sami Hyypiä seuraa luonnollisesti tarkoin, miten hänen monivuotinen kotimaansa kisoissa menestyy.

”Lähtökohdat ovat ainakin aika suotuisat. Edes Englannissa odotukset eivät ole tällä kertaa pilvissä. Joukkue on saanut valmistautua turnaukseen, ei nyt rauhassa, mutta rauhallisemmin kuin aikoihin. Jopa brittitabloidit suostuvat ymmärtämään, että Englannilla on nyt joukkue, joka voi voittaa jonain päivänä jotain. Eikä se päivä ole todennäköisesti vielä, Hyypiä sanoi Betssonin verkkosivuilla.

Vaatimustaso joukkuetta kohtaan on kuitenkin kova, joten floppaamiseen ei Hyypiän mukaan ole varaa.

”Jatkoon pitää ilman muuta alkulohkosta päästä. Varsinkin, kun alkulohkoon tulivat Tunisia ja Panama. Belgia -ottelun tuloksella ei ole juurikaan väliä, kun nämä kaksi voittaa. Jatkopaikka pitää tulla, lohkovoitto olisi iso bonus. Ja onhan se todennäköistä, että juuri Englanti ja Belgia lohkovoiton ratkaisevat. Tuskin kahdesta muusta on kunnolla edes kiusaamaan. Tunisian ja Panaman tasoiset vastustajat kaatuivat karsinnoissa rutiinilla.

Hyypiän mietteet Englannin MM-kisoista pääset lukemaan kokonaisuudessaan tästä.

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.