Advertisement

Ian Wrightin mukaan Sterlingin kritisointi juontaa juurensa osittain rasismista

Raheem Sterling on pelaaja, joka tuntuu herättävän hyvin paljon mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Häntä on usein kritisoitu syystä jos toisesta, mutta viime kaudella englantilainen osoitti olevansa myös erittäin tehokas pelaaja. Sterling teki viime kaudella kaikkiaan 46 pelaamassaan ottelussa 23 maalia ja antoi 17 syöttöä. Myös tämän kauden avausottelussa Sterling onnistui maalinteossa Arsenalia vastaan.

Kritiikki tästä huolimatta on usein kohdistunut nimenomaan pelaajan tehokkuuteen ja siihen, kuinka paljon helppoja maalipaikkoja Sterling hukkaa. Etenkin maajoukkueessa kritiikki pelaajaa kohtaan on ollut suurta. Kesän MM-kisoissa Sterling ei onnistunut maalinteossa kertaakaan.

Arsenalin legendaarisella ex-pelaajalla Ian Wrightilla on tarjota mielenkiintoinen näkökulma siihen, mistä Sterlingin saama kritiikki juontaa juurensa.

”Kuinka monen ihmisen näette saavan kritiikkiä samalla tavalla kuin Sterling?” Wright kysyy BBC Radio 5Livessä.

”Kritiikki on jotain, mitä kaikki pelaajat joutuvat käsittelemään. Kukaan toinen pelaaja ei kuitenkaan saa yhtä paljon kritiikkiä kuin hän.”

”Kun tarkastelee hänen saamaansa kritiikkiä, niin siinä on tietty ripaus rasismia. Mitä muutakaan se voisi olla? He nokkivat häntä hänen taustojensa takia. He haluavat pitää häntä maassa ja raahata takaisin maahan. He eivät halua hänen jatkavan menestyksekkäästi.”

Sterling itse on kertonut, ettei hänen saama kritiikki vaikuta häneen. Kritiikki on pääsääntöisesti ollut hyvin epäoikeuden mukaista. Englantilainen on kuitenkin löytänyt keinot pelata päivästä toiseen erinomaisesti kritiikistä huolimatta ja tässä on joukkueen managerilla Pep Guardiolla hyvin suuri rooli. Tapa, jolla hän käsittelee Sterlingiä, on tehnyt pelaajalle hyvää ja tuloksia voidaan odottaa myös jatkossa.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom