Advertisement

Ilouutisia Valioliigafaneille! Kausi jatkuu vajaan kolmen viikon kuluttua

Valioliigafanit saivat torstaina ilouutisia, sillä BBC:n mukaan kausi jatkuu vajaan kolmen viikon kuluttua, 17. kesäkuuta.

Joukkueet palasivat pienryhmäharjoituksiin viime viikolla, ja keskiviikkona seuroille myönnettiin lupa palata täysimääräisiin harjoituksiin koko joukkueen voimin.

Valioliigan jatkumispäivänä nähdään heti kaksi ottelua, joista toinen on melkoinen herkkupala, Manchester City – Arsenal. Toinen ottelu pelataan sarjapaikasta taistelevan Aston Villan ja kauden sensaatiojoukkue Sheffield Unitedin välillä. Muut joukkueet palaavat viheriöille viikonloppuna 19-21. kesäkuuta, jolloin pelataan ottelukierros numero 30.

Valioliiga ei ole vielä antanut asiaan virallista vahvistusta, mutta BBC:n mukaan kaikki seurat ovat antaneet suostumuksensa kyseiseen paluupäivään.

Valioliigakausi on ollut keskeytettynä koronaviruspandemian vuoksi 13. maaliskuuta lähtien. Kauden jatkuminen on loistojuttu etenkin Liverpoolille, joka tulee voittamaan ensimmäisen mestaruutensa 30 vuoteen. Sarjakärjen piste-ero kakkosena olevaan Manchester Cityyn on huimat 25 pistettä, joten merseysidelaisseura tarvitsee yhdeksästä jäljellä olevasta ottelustaan vain kuusi pistettä varmistaakseen mestaruutensa.