Advertisement

Inter hamuaa puolustavaa keskikenttäpelaajaa Valioliigasta – Christian Eriksen kohusiirrolla Arsenaliin?

Italian suurseura Inter Milan yrittää kaupata keskikenttäpelaaja Christian Erikseniä takaisin Valioliigaan.

28-vuotias Eriksen loisti Spurs-paidassa vuosina 2013-20, jolloin hän esiintyi valioliigaviheriöillä 226 ottelussa tehden 51 maalia ja antaen 62 maalisyöttöä.

Tammikuun siirtoikkunan aikana Eriksen siirtyi Interiin, jossa hän ole onnistunut odotetulla tavalla. Tehot ovat jääneet vaisuiksi, eikä häneltä olla Serie A:ssa nähty samanlaista tähtiloistoa kuin mitä Valioliigassa totuttiin näkemään. Heikkojen peliesitysten johdosta Eriksen on alkukauden aikana toistuvasti jäänyt avauskokoonpanon ulkopuolelle.

Italialaislehti Corriere dello Sportin mukaan Inter on jo valmis luopumaan Eriksenistä ja aikoo käyttää häntä hyödykseen metsästäessään puolustavaa keskikenttäpelaajaa.

Inter on tiettävästi kiinnostunut Arsenalin Granit Xhakasta, Manchester Unitedin Nemanja Maticista sekä Fredistä ja Chelsean N’Golo Kantesta. Kaikissa kaupoissa Inter aikoo tarjota vaihdossa korkeapalkkaista Erikseniä.

Edellä mainituista seuroista Arsenalilla olisi suurin tarve hyökkäävälle keskikenttäpelaajalle, mutta Eriksenin Spurs-taustan vuoksi siirto voisi aiheuttaa suurta parran pärinää.