Advertisement

Ison-Britannian kulttuuriministeri toivoo Valioliigan auttavan Mestaruussarjajoukkueita vaikeassa tilanteessa – ”Valioliigan tulee nousta esiin tukeakseen heikossa jamassa olevia seuroja”

Ison-Britannian hallitus ilmoitti aikaisemmin tällä viikolla, ettei yleisöä voida sittenkään ottaa urheilutapahtumien katsomoihin lokakuun alusta lähtien. Hallitus oli aikaisemmin antanut luvan ottaa rajoitetun määrän yleisöä otteluihin, mutta maan paheneva koronavirustilanne pakotti hallituksen vetäytymään päätöksestään. Yleisön paluu stadioneille saattaa venyä jopa ensi vuoden maaliskuulle asti.

Päätös ei ollut jalkapalloseurojen mieleen, koska se tulee tietämään lisää suuria menetyksiä seurojen taloudelle. Esimerkiksi monet epäilevät, että jotkut Englannin mestaruussarja joukkueet saattavat joutua lopettamaan toimintansa.

Ison-Britannian kulttuuriministeri Oliver Dowden vetoaakin Valioliigaseuroihin, jotta Mestaruussarjaseurat voisivat selvitä vaikeasta ajanjaksosta ilman pysyviä vaurioita. On arvioitu, että Mestaruussarjan joukkueet menettivät 50 miljoonaa puntaa edelliskauden rajoitusten takia ja tulevat menettämään 200 miljoonaa puntaa lisää, jos yleisöä ei saada ottaa katsomoihin tulevan kauden aikana. Tämä saattaa ajaa monet seurat konkurssin partaalle.

”Olemme kaikki sitä mieltä, että Valioliigan tulee nousta esiin tukeakseen heikossa jamassa olevia seuroja. Heillä on intensiiviset keskustelut käynnissä Mestaruussarjan kanssa, jotta he löytävät tavan tukea seuroja.”

”Olemme valmiita tukemaan seuroja, koska he näyttelevät todella tärkeää roolia paikallisyhteisöissä. He ymmärsivät kriisin suuruuden ja tukivat hallitusta ja nyt on meidän aikamme tukea heitä. Ensimmäiseksi meidän tulee kääntää katseet Valioliigan suuntaan ja olen ollut heihin yhteydessä kuluneen viikon aikana.”

”Suunta on selvä ja ymmärrämme, että Valioliigan tulee hoitaa osansa. Olen tiiviissä yhteydessä heihin ja toivottavasti he pääsevät jonkinlaiseen sopimukseen siitä, miten he voivat tukea Mestaruussarjaa.”

”Monet ovat yhtyvät varmasti siihen, ettei yleisön paluu ole fiksua tässä virustapausten kasvaneessa vaiheessa.”